Muslimien hyökkäys kipaa käyttäneiden miesten päälle tallentui videolle Berliinissä

Uhri kuvasi solvaukset ja vyöllä pieksemisen todisteeksi poliisille, saksalaisille ja maailmalle nähdä, kuinka turvatonta on juutalaisena nykyään kulkea Berliinin kaduilla

Ulkomaat la 21.04.2018 18:47

Saksan poliittiset ja uskonnolliset johtajat ilmaisivat järkytyksensä keskiviikkona antisemitistisestä hyökkäyksestä, jossa kahden juutalaista kipaa käyttäneen miehen päälle hyökättiin Berliinissä.

The Local uutisoi, että toinen nuorista miehistä, johon käytiin käsiksi, kuvasi tapahtuman älypuhelimellaan ja kertoi kolmen arabiaa puhuneen muslimin huutaneen solvauksia heille ja yhden tekijöistä piesseen häntä vyöllä.

Berliinin poliisin mukaan epäilty myöhemmin uhkaili myös uhriansa lasipullolla.

Uhrin matkapuhelimella kuvattu tapaus tapahtui Berliinin Prenzlauer Bergin julkisella puistoalueella Helmholtzplatzilla.

Videon kuvaaja on 21-vuotias opiskelija nimeltä Adam Armush ja hän kertoi olevansa Israelin arabi. Hänen videonsa levisi laajalle sosiaalisessa mediassa. Videolla hyökkääjä huutaa "yahudi" eli juutalainen arabiaksi ja Adamin vartalossa näkyy myöhemmin mustelmia.

Adam kertoi Deutsche Wellelle, että hän käytti ystävänsä lahjoittamaa juutalaista kipaa selvittääkseen, onko sen käyttäminen turvallista Berliinin kaduilla.

Hän kuvasi hyökkäyksen todisteeksi "poliisille, saksalaisille ja maailmalle nähdä, kuinka kauheaa on juutalaisena nykyään kulkea Berliinin kaduilla".

"En ole juutalainen, olen israelilainen. Olen kasvanut Israelissa arabialaisessa perheessä ja uskon tämän olleen minulle kokemus mitä tarkoittaa pitää kipaa Saksassa."

Ulkoministeri Heiko Maas sanoi, että Saksa "on vastuussa juutalaisten suojelusta" yli 70 vuotta holokaustin päättymisen jälkeen, jossa natsit murhasivat kuusi miljoonaa eurooppalaista juutalaista.

Bild-sanomalehden videohaastattelussa Adam sanoi, että päähyökkääjä vaikutti puhuvan "syyrialaista murretta".

"Olen erittäin surullinen, mutta samaan aikaan onnellinen siitä, että pystyimme saavuttamaan jotain videon avulla", hän totesi sujuvaa saksaa puhuen ja lisäsi toivovansa, että poliisi pystyy löytämään hyökkääjät pian.

Viime kuussa kerrottiin miehestä, joka ilmoitti tyttärestään, jota muslimiluokkatoverit berliiniläisellä ala-asteella olivat kiusanneet hänen myönnettyä olevansa juutalainen. Yksi luokkatovereista oli sanonut tytölle, että hän ansaitsisi tulla hakatuksi ja tapetuksi.

Isä kertoi muslimioppilaiden ahdistelleen hänen tytärtään, koska tyttö ei usko Allahiin.

Isän mukaan tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun tyttöä uhattiin hänen uskonsa takia koulussa. Muilla kerroilla tyttö oli myös uhattu polttaa, koska ei usko Allahiin.

"Me vanhempina olemme hänen luokkatoverinsa soimauksen kohteena, koska emme opeta tytärtämme uskomaan Allahiin", isä huomautti ja halusi pysyä nimettömänä.

Tuoreessa tutkimuksessa todettiin, että antisemitismi riehuu valtoimenaan muslimipakolaisten joukossa ja vaatii kiireellistä huomiota.

"Sinä juutalainen!" on selvästi tullut yleiseksi loukkaukseksi muslimioppilaiden keskuudessa berliiniläisissä kouluissa.

Saksan antisemitismi on todellakin niin yleistynyt, että Saksa äskettäin päätti nimittää erityisen komissaarin taistelemaan sitä vastaan. Saksa valmistelee lainsäädäntöä, jolla antisemitistisiä näkemyksiä ilmaisevat maahanmuuttajat karkotettaisiin maasta.

Lainsäädäntöluonnoksessa todetaan, että "juutalaisten elämän ehdoton hyväksyminen" on "vertailuarvo onnistuneelle integraatiolle" Saksassa.

"Jokainen, joka kieltää juutalaisen elämän Saksassa tai kyseenalaistaa Israelin oikeuden olla olemassa, ei voi olla maassamme", CDU:n ja CSU:n parlamentaarisen ryhmän varapuheenjohtaja Stephan Harbarth kertoi Die Weltille. Hän lisäsi, että Berliinissä "on päättäväisesti vastustettava arabitaustaisten ja afrikkalaisten maiden maahanmuuttajien antisemitismiä".

On vaikea nähdä, miten Saksa lainsäädännöllä pystyy estämään muslimeille tunnusomaista ja syväänjuurtunutta, Koraanin mukaista juutalaisvihaa, sillä suurin osa maahanmuuttajista pitää kiinni antisemitistisistä uskomuksista ikä- ja koulutustasosta riippumatta.

Euroopassa monet uhkaukset ja hyökkäykset ovat nimenomaan muslimien tekemiä.

Lisäksi vaikka äärioikeiston juutalaisvihan väitetään edelleen olevan merkittävä uhka, vasemmistolainen antisemitismi on yleisempää kuin äärioikeistolainen antisemitismi monissa Länsi-Euroopan valtioissa.

Monet poliitikot ja valtamedia pinnistelevät kuitenkin viimeiseen asti hämärtääkseen ja piilottaakseen tämän epämiellyttävän tosiasian.


 


 


 

Tytti Salenius la 21.04. 18:47

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot