Blogi: Henna Kajava, ti 27.02.2018 00:23

Espoon kotouttamisohjelmassa huolestuttavaa tietoa

Espoossa hyväksyttiin juuri kotouttamisohjelma vuosille 2018-2021. Melko maltillinen kokonaisuus ilman ideologisia äänenpainoja. Pientä korjattavaa siitä silti löytyi paljonkin, mutta hyvä asia oli monien maahanmuuttoon liittyvien ongelmien nostaminen esille. Toisaalta ohjelma mahdollisti perussuomalaisille myös maahanmuuttoteemaisen valistuksen jakamisen valtuutetuille jälleen kerran.

Pysäyttävintä uutta tietoa kotouttamisohjelmassa on itselleni se, kuinka jopa toisen polven maahanmuuttajien matematiikan osaaminen on lähes kaksi vuotta kantaväestön oppilaita jäljessä. Kyse ei ole ainakaan kiinalaisista, joiden kulttuurissa panostetaan koulunkäyntiin tosissaan ja tuskin venäläisistäkään.

Levottomilta alueilta tulevien maahanmuuttajalasten keskittymis- ja oppimisvaikeudet lisäävät tietenkin rauhattomuutta luokissa. Rauhattomuus tarttuu myös muihin oppilaisiin ja oppimisen edellytykset luokissa laskevat heikoiksi. Opettajien sairauspoissaolot ovat lisääntyneet. Kun kehitys jatkuu, siirtävätkö lapsilleen hyvän tulevaisuuden haluavat vanhemmat lapsensa lopulta yksityiskouluihin?

Toinen erityistä huomiota herättävä asia kotouttamisohjelmassa on maahanmuuttajien ja erityisesti humanitaaristen muuttajien työttömyys. Espoolla on tavoitteena, että ulkomaalaistaustaisten työttömyys laskee valtuustokauden aikana 22,5 %:sta viiteen prosenttiin. Toisaalta ohjelmassa myös kerrotaan, kuinka humanitaarisina tulleista muuttajista vain puolet työllistyy kymmenessä vuodessa maahantulon jälkeen. Mitenköhän tavoite aiotaan tässä tilanteessa saavuttaa, kun vieraskielisten väestönkasvu vieläpä jatkuu nopeana? Vieraskielisiä on nyt n. 15 % väestöstä ja vuodelle 2030 arvio on 30 %.  Espoolaisten palveluiden kurjistuminen tulee jatkumaan väestönkasvun paineessa ja väestönkasvua varten rakennettu metro on tälle vasta alkua.

Tärkein muutos- ja lisäysesityksistäni valtuuston kokouksessa oli, että kotouttamisohjelmaan olisi lisätty seuraava kappale:

"Espoo-tarinassa on keskeistä säilyä tulevaisuudessakin Euroopan kestävimmän kehityksen kaupunkina. Onnistuneen kotouttamisen edellytyksenä on, että humanitaarinen maahanmuutto ei ylitä kotouttamisen voimavaroja." (Espoo-tarinassa, eli kaupungin strategiassa siis mainitaan tuo tavoite kestävästä kehityksestä kaikilla osa-alueilla.) Tätäkään esitystä ei hyväksytty, vaikka moneen kertaan on todettu, kuinka Espoon tulevaisuus riippuu siitä, kuinka onnistumme kotouttamaan humanitaariset maahanmuuttajat.

Erikoisin ehdotus kotouttamisohjelmassa oli kohta, jonka mukaan "Maahanmuuttajataustaisten kaupunkilaisten osuuden kasvaessa kaupungin palvelujen asiakaslähtöisyydestä voidaan huolehtia varmistamalla, että kaupungin henkilöstön rakenne vastaa väestörakennetta." Siis miksi irakilaisen tulisi saada palvelua lähinnä irakilaiselta ja somalin somalilta, jne.? Sehän heikentää kotoutumista. Huolestuttavinta tässä on se, kuinka tämä edellyttää helposti sitä, että jopa kelpoisuudeltaan heikompi työnhakija valittaisiin toisinaan avoimena olevaan työtehtävään etnisyyden perusteella.

Kaiken kaikkiaan on hyvin vaikea ymmärtää, kuinka tiettyjä onnekkaita humanitaarisia muuttajia halutaan suosia ja tukea samalla ihmissalakuljettajia, sekä turvapaikanhaussa laajalti esiintyvää vilpillisyyttä, jolla tarkoitan esim. papereiden hävittämistä ja iän valehtelemista. Tämä kun on epävakaiden maiden ja niiden ihmisten laajemmasta auttamisesta väistämättä pois, koska resurssit ovat rajallisia. Kaikki hädänalaiset voisivat tasapuolisesti paeta pakolaisleireille - hallituksen vainoamia poliittisia pakolaisia lukuun ottamatta. Esimerkiksi Irak ja Somalia ovat molemmat yhä epävakaita ja Somaliassa on ruokapulaa. Tilanteiden molemmissa maissa on ennakoitu heikkenevän. Sen sijaan, että vastaanotamme turvapaikanhakijoita hyvin korkein kustannuksin, olisi kaikki panostus laitettava Somalian ja Irakin vakauden kehittämiseen. Tämä palvelisi maiden ihmisten etuja tasapuolisesti.

Henna Kajava ti 27.02. 00:23

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01. 14:49

Siittiöt syöksykierteessä - PVC seksikästä?

pe 06.01. 20:21

Maahanmuuttajat aiheuttavat sekasortoa Espoossa vammaisten luokilla

la 10.12. 04:42

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

su 27.11. 03:41

Pakkoruotsi vahvistuu ja karkottaa erityisosaajia

la 24.09. 13:42

PS torppasi maksullisen pysäköinnin laajentamisen Espoossa

la 11.06. 20:37

Sitra: Muuttavatko Ukrainan pakolaiset asenteita?

pe 03.06. 13:00

Suomi-neitou Natoon?

ti 12.04. 23:57

Todennäköinen skenaario, jos Suomi hakisi Natoon

to 10.03. 16:20

Gangstaongelma kasvussa: Mistä gangstat on tehty?

ti 15.02. 00:15

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44