Blogi: Heikki Porkka, ti 12.12.2017 12:22

Vihreiden vanavedessä kohti islamilaisia arvoja?

Seksuaaliseen ahdisteluun liittyvä metoo-kampanja osoittelee toistuvasti länsimaista miestä. Erityisen vahvasti metoo on näkynyt Ruotsissa, jota useat suomalaiset alemmuudentuntoiset toimittajat ja tiettyjen puolueiden poliitikot pitävät yhteiskuntana, josta kannattaa ottaa esimerkkiä.

Ruotsi on Euroopan seksuaalirikostilaston ylivoimainen ykkönen ja maailmantilastossa kolmen kärjessä. Selityksiä maan seksuaalirikollisuuden järkyttävälle kasvulle on etsitty tilastoinnin kriteerien muuttumisesta ja ilmoitusherkkyyden kasvusta.

Koska sosialidemokraatti ei ole koskaan väärässä, ainakaan omasta mielestään, väistetään Ruotsissa [ja Suomessa] käytävässä keskustelussa seksuaalirikollisuuden todellista sylttytehdasta, islamilaisen arvomaailman sisäänmarssia pohjoiseen Eurooppaan.

Muslimimiehiä on varmasti monenlaisia, mutta ahdistelun ja seksuaalirikollisuuden saralla heidän ryhmänsä erottuu ylivoimaisella tavalla perinteisistä ruotsalaisista ja suomalaisista miehistä.

Viime keväänä kirjoittamani artikkelin lopussa on kaksi taulukkoa, joita tutkimalla saa käsityksen Ruotsin seksuaalirikollisuuden kasvun todellisesta syystä.

Suomen osalta todellisuudentajua kasvattaa tilastotieto, joka käsittelee laittomien (turvapaikanhakijat, lähes kaikki muslimeja) tekemiä seksuaalirikoksia suhteessa muuhun väestöön (muu väestö sisältää maassa jo ennestään asuneet maahanmuuttajat, olipa heillä kansalaisuutta tai ei).

Turvapaikanhakijoilla oli elokuussa 2016 julkaistun tiedon mukaan 49,5-kertainen yliedustus seksuaalisen ahdistelun ja 37-kertainen yliedustus lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta sekä raiskauksissa 11,8-kertainen ja törkeissä raiskauksissa 48,6-kertainen yliedustus suhteutettuna muun väestön vastaavaan rikollisuuteen.
Luvut perustuvat kirjailija Ari Paulowin laskelmiin, joiden perustana on Iltalehden elokuun 2016 viimeisellä viikolla julkaisema artikkeli, joka puolestaan perustuu poliisin tilastoihin.

Islamilaisen maailman Suomeen tuottamaan vakavaan ongelmaan viitattiin jo ennen loppukesällä 2015 alkaneen islamin invaasion alkamista. Iltalehden artikkelin (14.3.2015) mukaan ”perustekomuotoisissa raiskauksissa ulkomaalaistaustaisten tekijöiden osuus oli selvityksen mukaan 34 prosenttia ja törkeissä tekomuodoissa 41 prosenttia”.

Selvityksen perustana olivat vuosien 2006 – 2010 tuomioistuimien tuomiot.

Hälyttäviä lukuja, kun tiedostaa, että ulkomaalaisten osuus väestöstä oli kyseisenä aikana 2,3 – 3,1 prosenttia.

Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkija Martti Lehden ”mukaan Afrikassa syntyneiden Suomessa asuvien henkilöiden raiskausrikosten taso oli edellä mainittujen neljän tekijän huomioimisen jälkeenkin 12-kertainen kantaväestöön verrattuna. Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa syntyneiden henkilöiden kohdalla taso oli vieläkin korkeampi, peräti 13-kertainen.”

Tieto viittaa vahvasti islamilaiseen maailmaan ja muslimimiehiin.

Tämän päivän (12.12.2017) Ylen aamussa ja uutisissa annettiin paljon tilaa seksuaaliselle ahdistelulle. Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen esitti sukupuolisensitiivistä kasvatusta lapsille. Hän tarkoittaa, että lapsia ei kohdeltaisi tyttöinä ja poikina vaan lapset voisivat itse muodostaa kuvan siitä mitä sukupuolta edustavat. Mikkosen mukaan tällaisella metodilla onnistutaan vähentämään seksuaalista häirintää.

Yllättyikö joku, että vihreä esittää sukupuolineutraalia kasvatusta, kun puhutaan seksuaalisesta häirinnästä? Minä en [yllättynyt].

Kikkeli edellä elämäänsä järjestelevän Touko Aallon puheenjohtajakaudella vihreiden sisältä kumpuavat esitykset muistuttavat yhä enemmän neuvostokommunistien projekteja, joissa kansalaiset toimivat ideologisen kasvatuksen koe-eläiminä.

Samaan aikaan, kun puheenjohtaja Aalto luo mainetta seksin saralla ja puolustelee valehtelijoita, vihreät naiset keskittyvät rakentamaan yhteiskuntaa, joka perustuu enemmistön pakottamiseen seksuaalivähemmistöjen normaaliin.

Paradoksaalisesti samalla, kun miehen ja naisen perinteistä seksuaalisuutta työnnetään syrjään, vihreät luovat toisaalla asetelmaa, joka edistää islamin sisäänmarssia. Paradoksi asia on siksi, että islam tunnetaan erittäin ahdasmielisenä ja julmana kulttina, jossa ei jaeta ymmärrystä seksuaalivähemmistöille ja naisen tasa-arvoiselle asemalle.

Krista Mikkonen totesi lisäksi Ylen aamussa, että katse voi olla seksuaalista ahdistelua. Onko joku katsonut Mikkosta ”sillä silmällä”? Tuskinpa.

Vihreiden jatkuva pyrkimys pakottaa miehet, naiset, perheet ja lapset ideologiansa koekaniineiksi tuo väistämättä mieleen tosiasian, jonka mukaan kateus ja viha olivat kommunisminkin kantavia voimia, kun yhteiskuntaa revittiin rikki ja kansanryhmiä kiihotettiin toistensa kimppuun.

Mikkosen katseen kieltoon tähtäävät puheet toivat mieleen muslimimaailman, jossa pelkkä katse voi johtaa seksiin pakottamiseen, raiskaukseen tai pahoinpitelyyn.

Siinä missä lännessä kehotetaan ja opastetaan katsekontaktiin, muslimimaailmassa katsekontaktia pyritään välttämään. Naisten täytyy olla muslimien parissa erityisen tarkkoja, sillä naisen katse koetaan usein lupaukseksi jostain. Muslimimies ei piittaa, vaikka vihreä nainen sanoo, että ei koe itseään naiseksi juuri sillä hetkellä.

Vihreiden naisten toive ahdistelevaksi koettujen katseiden välttämiseksi toteutuu vain, jos naiset puetaan [islamilaiseen] säkkiin, jotta miehet eivät tuijota eivätkä naiset häiriinny.

Heteroseksuaalisena miehenä, joka on kohdannut elämänsä varrella useita ihastuttavia naisia, voin vakuuttaa, että katselen naisia edelleen ihaillen ja lempeän ystävällisesti, jos havaitsen jonkun mieltä ja silmää hivelevän henkilön. Katse ei tarkoita, että vaadin naista seksiin tai että otan häneen ylipäätään mitään muuta kontaktia. Katse on katse ja sillä hyvä.

Naisella on tietyt muodot ja muodolla on tietty tarkoitus. Jos joku heteroseksuaalinainen ei vielä satu tietämään, naisen muodot herättävät heteromiehen mielenkiinnon. Miehen ja naisen välisen seksuaalisuuden herääminen perustuu paitsi henkiseen yhteyteen, myös riittävään fyysiseen vetovoimaan. Luojan kiitos, kaikilla miehillä on toisistaan poikkeava käsitys naisen viehättävyydestä, joten kaikkien naisten ei tarvitse olla yhdestä puusta veistettyjä saadakseen huomiota, jota mahdollisesti kaipaavat.

En väitä, että kaikki naiset haluavat miesten huomiota, puhun sen kokemuksen voimin, jota minulle on kertynyt vuosien saatossa.

Saattaa olla, että joku nykyajan trendien aivopesemä ihminen pitää ajatteluani sovinistisena tai loukkaavana. Tällaiseen ajatteluun hänellä on täysi oikeus, mutta se ei estä minua ja monia muita itsensä normaaliksi tuntevia miehiä toimimaan kuten luonto opastaa.

Siinä vaiheessa, kun eduskunta lähtee vihreiden [ja punaisten] johdolla kriminalisoimaan miehen tai naisen katseen, voidaan puhua länsimaisen sivistysyhteiskunnan lopullisesta murenemisesta. Miehen ja naisen välinen seksuaalisuus kun sattuu olemaan yksi merkittävistä yhteiskunnan perustoista.

Saattaa olla, että vihreät tähtäävät islamin mielistelyn lisäksi koeputkiyhteiskuntaan, jossa ei enää tarvita miehen ja naisen seksuaalista kanssakäymistä.

Olisiko eduskunnassa herättävä vihreiden sairaalloiseksi käyvään ihmiskäsitykseen? Länsimaisen yhteiskunnan ei ole syytä antaa piiruakaan periksi vihreiden naisten pakkovaateille ja islamilaisen maailman alkeelliselle ja julmalle tapakulttuurille.

Heräämistä toivoo tietysti kaikilta naisilta, jotka kokevat punavihreiden naisten ja nykyfeministien toiminnan ahdistavaksi ja elintilaa kaventavaksi. Ei-feministiset heteromiehet ovat jo heränneet, mutta suuri osa naisista makaa edelleen poterossaan kiihkofeministejä peläten.

Heikki Porkka ti 12.12. 12:22

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44