Blogi: Arto Luukkanen, pe 08.12.2017 13:24

Disinformaatio, valhe ja itsenäisyyspäivä

Disinformaatio, valhe ja itsenäisyyspäivä

Suomen 100-vuotisjuhlien mielenosoituksissa harrastettiin ilmeisesti kunnon hybridivaikuttamista.

Hybridisodan tuntomerkkinä ovat aina valhe ja disinformaatio.  

Näyttää siltä, että kaikkia näitä harrastettiin ja että mukana oli myös mystinen tuntematon henkilö – joka oli naamioitunut ”NTV” toimittajaksi. Olisi hyvä tietää kuka tämä henkilö oli ja mistä hän oli saanut toimeksiantonsa. Ehkä Supo on alkanut jo tiedustella tätä?

Valitettavasti näyttää siltä, että Suomen valtamedia ”resenoi” tätä kiihotusta järkyttävästi ja ilman mitään itsekontrollia. Lopulta oli ilmeisesti pakko turvautua ns. totuudenvastaiseen peittelyyn.

Miten Ukrainassa?

Laitan tässä ihan vertauskohdaksi sen miten erään ystävällismielisen valtion toiminta on eskaloitunut Ukrainan alueella. Siellä hybridisota on aivan omalla tasollaan. Tässä muutamia esimerkkejä.

Lokakuun lopussa, 16 kilometriä Kiovasta Hlevahan kylässä, Amina Okujeva niminen nainen tapettiin rautatien ylityspaikassa. Hänen miehensä Adam Osmanjev haavoittui mutta selviytyi attentaatista. Okujeva oli tunnettu tsetsheenitarkka-ampuja ja hänen miehensä taas toimi aktiivisesti Donbassin kapinallisia vastaan toimivassa ”terrorismin vastaisessa osastossa”.

Osmanjev kuului erityiseen ”Dzohar Dudajev” pataljoonaan, jossa palvelee Venäjää vastustavia tsetsheenejä Donbassin rintamalla. Osmanjev oli ollut ennenkin murhayrityksen kohteena 1 pnä kesäkuuta, jolloin Artur Denisultanov-Kurmakajev niminen Venäjän kansalainen yritti murhata hänet. Kurmankajev oli tekeytynyt ranskalaisen Le Monde lehden toimittajaksi ja avasi tulen tätä vastaan. Osmanjev selvisi tästäkin murhayrityksestä haavoittuneena.

Kyse on hybridisodasta, jota käydään myös Suomessa mutta aivan toisella tasolla. Näyttää siltä, että Venäjää lähellä olevat tahot toimivat nyt avoimesti ja väkivaltaisesti Ukrainassa. Lokakuussa tapettiin Ukrainan turvallisuuspalvelun vastatiedustelun varapäällikkö autopommilla. Pommin sijoittamisesta epäillään donetskilaista naista, jonka valvontakameran nauhojen mukaan asensi räjähteen autoon ja tarkkaili sen laukeamista.

Myös poliitikkoja on murhattu autopommeilla. Radikaalipuolueen jäsen ja parlamentaarikko Ihor Moisitsyk jäi pommi-iskun uhriksi lokakuun 25 pnä tänä vuonna. Hän jäi henkiin mutta haavoittui pahasti. Kolmas nimekäs uhri on on turvallisuuspalveluiden upseeri Oleksandr Haraberiuš, joka tapettiin autopommilla maaliskuun 31 pnä Mariupolissa.

Ukrainan salaisen sodan uhreja tulee varmasti lisää, sillä näyttää siltä, että Moskovan tukemat kapinalliset Donbassissa ovat ottaneet kovat otteet käyttöön myös ns. rauhallisilla alueilla. Uhreina ovat Ukrainan turvallisuuspalvelun johtajat ja ns. omat petturit kuten venäläinen duumanjäsen Denis Voronenkov, joka ammuttiin keväällä Kiovassa. Tämä kansanedustaja oli vaimonsa, laulaja Maria Maksakovan kanssa paennut Venäjältä Ukrainaan ja sen jälkeen anonut Ukrainan kansalaisuutta. Venäjällä heistä tehtiin pettureita ja kansanedustajaa vastaan nostettiin syyte petoksesta.

Kaappauksia ja sabotaaseja

Ukrainan televisiossa kerrotaan päivittäin siitä, miten pommi-iskuja ja salamurhayrityksiä on estetty ja asekätköjä löydetään säännöllisesti. Järkyttävintä tässä kaikessa on se, että tässä sodassa kaapataan ihmisiä ja viedään maasta pois.

Näin esimerkiksi 19 vuotias Pavlo Hryb päätyi vangittuna Valko-Venäjälle elokuussa. Häntä syytetään ”terrorismista”. Myös ukrainalaisia rajavartijoita on kaapattu ja viety syytettäviksi Venäjälle samoin kuin muitakin henkilöitä.

Asiantuntijat epäilevät Venäjän armeijan tiedustelu GRU:ta. Se ilmeisesti toimii avoimesti ja yhä kiihtyvämmällä tempolla Ukrainaa vastaan.

Mikäli näin on, on se merkkinä korkean tason hybridisodasta, jossa murhien, pommien ja kaappauksien tarkoituksena on nostaa kriisin intensiteettiä ja horjuttaa Ukrainaa. Murhat kertovat siitä, että nyt ei enää kaihdeta käyttämästä suoraa väkivaltaa tai edes yritetä teilata pettureita hienovaraisin keinoin.

Meillä Suomessa tästä ei paljoa puhuta.

Suomessa tilanne on toinen – vai onko?

Suomessa tilanne kärjistyi kun ns. ”Lapselliset Töölöläiset” ilmoittivat haluavansa pitää lastenjuhlan itsenäisyyspäivänä – samalla alueella kuin 612 marssijat.

”Alpakkajuhla” tuli puskista ja pian HS kertoi miten vaikeaa turvallisuuden säilyttäminen on. Lasten piti väistyä "natsien tieltä". Kyseinen lehti alkoi myös rummuttaa ”äärioikeistosta”. Sen iso pyörä käynnistyi ja Yle lähti mukaan innokkaana jäniksenä.

Miten Helsingin Sanomat otti juuri tämän kannan? Kuka tässä jutussa oli ”kummisetänä”?

Asiaan liittyy mielenkiintoisia aspekteja. Lainaan tässä Suomen Uutisia:

”Töölöntorin ”lastentapahtuman” poliittinen luonne käy hetki hetkeltä selvemmäksi. Yle uutisoi maanantai-iltana, että ”lastentapahtumaa” oli organisoimassa Aleksi Pahkala. Hän on järjestänyt Helsingissä aiemmin kaksi suurta rasisminvastaista tapahtumaa: Meillä on unelma -konsertin heinäkuussa 2015 ja Peli poikki! -mielenosoituksen syyskuussa 2016. Pahkala selitteli Ylellä, ettei hänellä ollut tarkoitusta järjestää vastamielenosoitusta 612-kulkueelle. Selittely on kovin hataralla pohjalla, koska ”lastentapahtuma” oli tarkoitus järjestää 16.30-19.00. Se olisi ollut päällekkäin kansallismielisen 612-kulkueen kanssa, jonka alkamisajaksi on ilmoitettu 18.30. Ei ole uskottavaa, ettei Töölössä asuva, jatkuvaa äärioikeistojahtia käyvä Pahkala olisi ollut selvillä 612-kulkueen aikataulusta.

Nyt on käynyt ilmi, että järjestäjiin kuuluu myös punavihreä aktivisti Elina Hirvonen. Suomen Uutisten tietojen mukaan Elina Hirvonen on ollut yhteydessä Ali-Ollin Alpakkatilaan varatakseen eläimiä itsenäisyyspäivän tapahtumaan.

Hirvonen on ohjannut Boiling Point –elokuvan, joka käsitteli muun muassa vuoden 2016 itsenäisyyspäivän 612-kulkuetta.”

Itsenäisyyspäivän väkivalta

Onneksi väkivalta jäi tapahtumatta.

Siihen vaikutti ennen kaikkea poliisin päättävä toiminta mutta myös julkisuus.

Alpakkajuhla paljastui fuulaksi. Lapset pääsivät muualle ja järjestäjä ilmoitti paikalle tulleen 5000 ihmistä.

Tämä on mielenkiintoinen tieto, sillä valokuvien mukaan se ei aivan pidä paikkaansa. Kyseessä näyttää olevan ns. muunnettu totuus. On muuten hyvä huomata, että Venäjän valtiolliset toimijat ovat kunnostautuneet tässä väärien filmien esittämisessä todisteena.

Ainoa väkivalta tapahtui vasemmistolaisten ääriainesten taholta: autojen tuhopolttojen muodossa. Samoin ”äärioikeistolaiseksi” leimatut marssijat saivat päähänsä kananmunia. Kaikki meni kuitenkin loppujen lopuksi sievästi.

Hörhöt nahistelivat ja poliisi korjasi nämä talteen. Kuten pitikin.

Tapaus on varoitus

On hyvä muistaa, että hybridisodan alkuvaiheessa ulkoinen osapuoli antaa molemmille kiistan eri osapuolille tukea ja ohjailee näitä toistensa kimppuun.

Tarkoituksena on usuttaa ihmiset toisiaan vastaan ja näin horjuttaa vakautta. Toisena päämääränä on kompromentoida valtiollinen media. Tavoite onnistui – melkein.

On oletettavaa, että meikäläiset suuret mediat eivät oikein ymmärrä hybridisodankäynnin perusteita. Ne lähtivät innolla ja päätä vailla pelaamaan tätä ”ääriaines” peliä. Journalistinen moraali ja äly pettivät.

Vielä kerran: tällaisessa tilanteessa median tärkein tehtävä on toimia 100% totuudellisesti ja suoraan. Niin, että suurelle yleisölle ei jää epäilystä siitä, että öyhötetään ja hönöillään joko toisella tai toisella puolella. Pienenä neuvona: edes suuren päivälehden ei kannata lähteä hötkyilemään ja vouhottamaan kenenkään kannalle vaan sen tehtävänä on uutisoida selvästi.

Kaikenlainen falski uutisointi tulee aina ilmi.

Dosentti Arto Luukkanen,

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori

Helsingin yliopisto

Arto Luukkanen pe 08.12. 13:24

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44