Blogi: Pauli Vahtera, ti 17.10.2017 12:43

Kokonaisuuden hahmottaminen

Suomi on täynnä yhden asian asiantuntijoita. A-Studiossa maanantaina ajatushautomon toiminnanjohtaja esitti näkemyksiään autoilun muutoksista. Ohjelmassa mainittu yhteiskäyttöautojen lisääntyminen voi jopa lisätä autoilun määrää, kun yhä useammilla on varaa auton käyttöön.

Lukuja on helppo heitellä. Suomessa liikenteen päästöt olivat 2005 2300 kg asukasta kohden. Se halutaan puolittaa vuoteen 2030 ja melkein nollata vuoteen 2050. Jos EU pakottaa Suomeen otettavaksi puoli miljoonaa taakanjakoa, puolittaminen johtaakin 1040 kg:oon asukasta kohti.

Nyt sähköautojen verotus on minimaalista bensiinikäyttöisiin autoihin verrattuna. Autovero, ajoneuvovero, polttoainevero ja autoilun arvonlisävero ovat vähäisiä bensiinikäyttöisiin autoihin verrattuna. Sähköautoja on tällä hetkellä 1289. Mitenkä sitten suu pannaan kun niitä on 1,3 miljoonaa. Autoja on nyt liikennekäytössä yli 3 miljoonaa. Autoilun verotulot valtiolle viime vuonna olivat 8 miljardia euroa.

Aina löytyy järjestelmän hyväksikäyttäjiä. Ne vähät tiellä kulkevat hybridiautot eivät aina ole töpselisähköä nähneetkään. Bensiinillä ne kulkevat kuten muutkin.

Auton sähkö ei tule töpselistä. Biopolttoaine tehdään luonnon antimista: maissi, sokeriruoko, hakkuujätteet, puupurkutavara, elintarviketeollisuuden jätteet. Kaikki pois viljelytilasta, jota maailman väestöräjähdys muutoinkin ahdistaa. Miten esimerkiksi hakkuujätteiden käyttö vaikuttaa metsien luonnonmukaiseen kasvuun.

Suomi maksaa Pariisin ilmastosopimuksen perusteella myös kehitysmaiden ilmastomuutoksesta. Afrikan väkiluku kaksinkertaistuu yli kahteen miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Haluamme heillekin autoilun ihanuutta. Miljoonat heistä tulevat nauttimaan autoilusta Eurooppaan. Jos maapallon ilmastomuutokselle todella haluttaisiin jotain tehdä, aloitettaisiin perhesuunnittelusta.

Tunnetut öljyvarat loppuvat joka tapauksessa uusien sukupolvien aikana lähitulevaisuudessa. Pakkohan ihmiskunnan on jotain tehdä, jotta täällä voidaan elää esimerkiksi Suomi200-juhlavuoden aikana. Mutta haihattelu siitä, että sähköautot pelastavat maailman, voitaisiin vaihtaa realismiin.

 

 

EDIT 22:20: Lukujen laskukaavassa oli päästöjen kokonaismäärä 12,5 tonnia jäänyt pois. Oikeat luvut ovat A-studion kaavion mukaan laskettuna 2005 2300 kg per asukas ja tavoite, jos tulee lisää väkeä puoli miljonaa 1040 kg per asukas.

 

Pauli Vahtera ti 17.10. 12:43

Kommentit: 2

Juha Kivelä ti 17.10.2017 14:33 0

Totta on! - Viikonlopun keskustelupiirin johtopäätös oli ilmeisen yhdenmukainen Paulin kanssa, mikäli Pauli hyväksyy saman ajatuksen, jossa väestönsuunnittelu etenkin Afrikassa on tulevaisuuden kannalta olennainen.

Kiina hoiti leiviskänsä vuosikymmenien aikana oma-aloitteisesti. Kiinassa on saattanut tapahtua asiaan liittyen ikäviäkin asioita, niitä en kiellä. Näen kuitenkin, että esim. Intian olisi tullut toimia yhtä vastuullisesti kuin Kiina toimi.

Intia onkin kysymysmerkki? Väestönsuunnittelua tulisi tehdä, mutta onko jo liian myöhä?

Winston Smith ti 17.10.2017 14:43 0

Pauli, oisko tossa laskuvirhe? Autolla ajetaan 18000 km joten se päästää noin 2000 kg. Ja puhutaan CO2-päästöistä. Eli yksi maahanmuuttaja tänne arktikseen lisää päästöjä yhtä paljon kuin viisi henkilöautoa. Tai jokaista maahanmuuttajaa pitää kompensoida poistamalla viisi henkilöautoa liikenteestä. No, todellisuudessa Suomen henkilöautoliikenteen CO2-päästöillä ei ole mitään merkitystä. Tässä ajetaan ihan muita tavoitteita. Perustuslaillisen liikkumisvapauden rajoittamista samalla lailla kuin sananvapautta yritetään rajoittaa. Toisaalta liikenne varmuudella sähköistyy sitten kun aika on kypsä. Paljon ennen sitä vuotta 2100. Ihan itsestään. En muista että olisin äänestänyt vaaleissa näistä perustavaa laatua olevista vapauskysymyksistä. Ehkä muistini on huono?



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Pauli Vahtera

Olen kansakoulun loppuun käynyt kauppatieteiden kandidaatti ja KHT-tilintarkastaja. Asun Vantaalla, osa-aikaisena Ristiinassa ja reppumatkailijana eri puolilla maailmaa.

tuoreimmat

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10. 12:43

Vaalimuistoja

ma 17.07. 11:31

"Hyvien" ihmisten hyökkäys

ti 11.07. 10:17

blogit

Vieraskynä

Länsimainen media vastuussa Hamasin nostamisesta Gazan mellakoiden voittajaksi

la 19.05.2018 12:53

Juha Ahvio

Paljastuiko salainen ultrakonservatiivinen Agenda Europe -verkosto?

pe 04.05.2018 15:50

Professorin Ajatuksia

Aktiivimalli näyttäisi toimivan

to 24.05.2018 12:12

Jukka Hankamäki

Suomi kuriin vuoteen 2030 mennessä

to 17.05.2018 13:15

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Sipilän "vihaan ihmisiä" hallitus?

ke 23.05.2018 12:28

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suvaitsevaisto immuuni tiedevilppiepäilyille?

ke 16.05.2018 07:54

Heikki Porkka

Palautetta Louhimies-kirjoituksesta

ke 23.05.2018 21:11

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Miksi Trump sanoi Yhdysvallat irti Iranin ydinsopimuksesta ja mitä siitä seuraa?

la 19.05.2018 12:49

Janne Suuronen

Tunteellinen pakkopaluu kotikonnuilleen

ti 15.05.2018 17:37

Reijo Tossavainen

Punavihreä kenttäoikeus Kärkkäistä vastaan jatkuu Hesarin johdolla

ti 22.05.2018 07:24

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Legaalisen marxismin perintö

ke 23.05.2018 16:48

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28