Blogi: Vieraskynä , to 12.10.2017 21:58

"Niiden, jotka haluavat rauhaa, tulee varautua sotaan"

Israelin puolustusministeri Avigdor Liberman antoi tällä viikolla paljastavia lausuntoja Israelia vastaan kohdistuvista uhista sen pohjoisilla rajoilla. Hän painotti sitä, että tämänhetkisessä tilanteessa pohjoisessa on yksi rintama. Aiemmin Israel on puhunut Libanonin-vastaisesta rajasta ja Syyrian-vastaisesta rajasta, mutta nyt Liberman sanoi, että on vain pohjoinen raja. Puolustusministeri ennusti, että missä tahansa tulevassa sodassa vastassa on "yksi rintama, Syyria ja Libanon yhdessä, Hizbollah, Assadin hallinto ja kaikki Assadin hallinnon kannattajat". Israelin pitää myös olla varautunut siihen, että Hamas liittyy tuon kaltaiseen sotaan ja Israelin täytyy taistella kahdella rintamalla, hän sanoi.
 
Liberman lisäsi, että terroristijärjestö Hizbollah on nyt ottanut hallintavallan Libanon armeijassa. "Valitettavasti todellisuus on tämä. Libanonin armeijasta on tullut olennainen osa Hizbollahin koneistoa ja se on sen komennossa." Koska Hizbollahilla on laaja ohjusvarasto ja sellaista taistelukenttäkokemusta, jota se on saanut taistellessaan Assadin puolesta Syyrian sisällissodassa, pohjoinen rintama on vakava uhka Israelille. Liberman sanoi, että vanhat arviot sodan todennäköisyydestä ovat epäolennaisia uusissa olosuhteissa. Hän jatkoi: "Todellisuus on hauras: mitä tahansa asioita voi tapahtua minä hetkenä hyvänsä, minä päivänä tahansa." Liberman päätti lausuntonsa omaan henkilökohtaiseen vakaumukseensa: "Niiden, jotka haluavat rauhaa, tulee varautua sotaan."
 
Syyrian-vastaisella rajalla harhaluoti haavoitti lievästi tiistaina amerikkalaista lääkäriä, joka työskenteli israelilaisessa kenttäsairaalassa hoitamassa syyrialaisia. Israel on pitänyt kenttäsairaalaa rajalla useita vuosia sen lisäksi että se on hoitanut syyrialaisia israelilaisissa sairaaloissa. Viime vuonna Israel aloitti "Hyvä naapuri" -nimisen avustuskampanjan. Tuon kampanjan tuloksena Israelissa on hoidettu 600:taa lasta, Syyriaan on lähetetty satoja tonneja lääkinnällisiä varusteita ja vaatteita ja Israel auttaa tällä hetkellä kahden klinikan rakentamisessa Syyrian rajojen sisälle. Se toimittaa sinne rakennustarvikkeita ja lääketarpeita.
 
 

Kommentti

Uusi Lähi-itä on paljon pirstaloituneempi kuin aiemmin, ja näin on erityisesti Syyriassa. Tämä merkitsee sitä, että mukana on monia pelaajia ja toimintaohjelmia. Ulkopuoliset voimat aktivoivat, rahoittavat ja harjoittavat näitä pelaajia. Tuloksena on epävarmuus, kuten puolustusministeri sanoi. Israelilla ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin olla varautunut kaikkeen.
 
Mutta asian kauneus piilee siinä, että vaikka pohjoisen rajalla toimivat sotilaat harjoittelevat sotaa varten, he myös auttavat lieventämään kärsimystä: he osoittavat lempeyttä oletetulle viholliselle, he repivät alas ennakkoluulojen muureja ja rakentavat ystävyyden siltoja. Tällä tavalla toimiva armeija pysyy moraalisena armeijana myös sota-aikana. Se ei ole koskaan lakannut kunnioittamasta ihmishengen arvoa.
Syyrialaiset puolestaan ovat kuusi vuotta kärsineet sotapäälliköiden alaisuudessa, jotka ovat osoittaneet minimaalista sääliä ihmishenkeä kohtaan. On varmasti ollut mullistava kokemus kohdata vihdoin ihmisiä, jotka osoittavat sääliä, ja lisäksi nämä ihmiset puhuvat hepreaa ja pitävät Daavidin tähteä käsivarressaan. Mutta näin tapahtuu, kun propagandakuva murenee kohdatessaan todellisen Israelin.
 

Lähde: Israel-raportti, Livets Ord

Vieraskynä to 12.10. 21:58

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12. 22:32

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11. 21:40

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08. 23:48

Covid tarinani 2020-2022

ke 09.03. 00:04

Tapio Puolimatka Jyväskylässä 23.1. 2022: "Ihmisyyden halventaminen terveysuskonnon nimissä"

su 30.01. 15:29

Youtubesta sensuroitu Tapio Puolimatkan video

su 23.01. 12:51

Miksi en toistaiseksi ota koronarokotetta?

to 16.12. 00:39

IHMELÄÄKE IVERMEKTIININ HOITO-OHJEET KORONAAN VIHDOIN SUOMEKSI

to 18.11. 22:46

Ihmelääke ivermektiini, eli kuinka THL:n ohjeet tekivät minusta salaliitto-teoreetikon

su 07.11. 21:44

Uusi Suomi sensuroi jälleen: dosentti Malisen ja kirurgian erikoislääkäri Elomaan kirjoitus katosi

ke 27.10. 17:24

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44