Blogi: Arto Luukkanen, ma 25.09.2017 13:03

EU merkeleellistyy - tuloksena "Touko-Petterin koalitio"?

Katselenpa tässä uutisia Saksan liittopäivävaaleista. Kauhistelen – kuten Ylen toimittaja olettaa meidän kaikkien nyt tekevän – sosiaalidemokraattien sortumista ja vihreiden surkeaa tulosta.

Vaalikommentoinnin kruunaa meidän oman pääministerimme lauseilu siitä miten ”tulos oli ennakoitavissa-kin mutta siinä oli myös odottamatonta-kin”.  Tämä latteus kuitenkin sopii, sillä odotetun vaalituloksen myötä EU:n ”merkeellistyminen” etenee pian täydellä vauhdilla.

Suomi seuraa tätä kehitystä nöyrästi kuin aasi, jota talutetaan uuteen talliin.

Entä mikä hallitus sopisi Merkelille ja Macronille?

Blogin kysymys kuuluu kuitenkin seuraavasti: entä jos Suomen seuraavissa eduskuntavaaleissa voittajiksi tulisivat nykyisten kannatusmittausten kuninkaat: Kokoomus, SDP ja ennen kaikkea vihreät?  

Syy tähän aprikointiin löytyi vihreiden tänä syksynä antamista merkillisistä kommenteista: pari päivää sitten presidenttiehdokas Haavisto vaati vihapuheitten ankarampaa kriminalisoimista ja tätä ennen vihreiden puheenjohtaja halusi painottaa sitä, että lakeja kannattaa noudattaa ”omaa harkintaa käyttäen”.

Siis minkälainen olisi vihreiden – nykyisten hyvisten hallitus?

Historia antaa meille mielenkiintoisia esimerkkejä siitä mitä tapahtuu kun vallan ottaa ”vapauden ystävien hallitusmuoto”.

Hyveisiin ja ennaltatiedetyn totuuden omistaminen vie aina hirmuvaltaan, jossa hyvisten joukko kiihottaa itsensä sentimentaaliseen kiihkoon pahiksia ja vastustajia vastaan.

Tämä vihreä populismi olisi sitäkin vaarallisempaa koska se perustuisi fariseamaiseen vainoharhaisuuteen ja uskoon omasta rikkiviisaudesta.

Järkihallitus: kokoomus ja vihreät?

On hyvä muistaa, että tällainen hallitus olisi äärimmäinen tehokas. Vihreät hallitsisivat ”realistisesti”.  

VIher-kokoomushallituksen aikana olisi mahdollista pykätä tusinoittain ydinvoimaloita, raiskata Talvivaaran järviä rikillä ja lahjoittaa kaivosoikeuksia tai rautateitä ulkomaalaisille. Avioliitto kokkareiden kanssa merkitsi sitä, että he olisivat ”järkeviä” ja pitäisivät näppinsä erossa taloudesta ”ekologisen ja sosiaalisen kestävän kasvun” nimissä.

Suurin sorto tulisikin kohtaamaan taviksia ja rivikansalaisia, joiden elämästä tulisi sietämätöntä hyveiden vahtimista ja arkielämän kurjuutta.

Vihreät saisivat mieluusti valtakunnan ajatuspoliisin vanhurskaan osan ja he tekisivät siitä taidetta.

Hallituksen arvosteleminen olisi sen jälkeen kriminalisoitua vihapuhetta: epäiltäviä olisi joka puolella niin netissä kuin sen ulkopuolella.

Kunnon ihmisten viha olisi sitten hyvä suunnata väärinajattelijoita vastaan. Vanhurskas viha olisi silloin sallittua ja jopa toivottavaa: väärinajattelijat olisivat pökäleitä, mätisäkkejä ja sikoja (kuten nyt somekeskustelussa erästä kansanryhmää nimitellään). 

Tavisten arkielämän tuhoaminen tapahtuisi vähitellen mutta päättäväisesti. Hyvänä esimerkkinä siitä on se, että Touko Aalto ilmoitti haluavansa keritä kilometrikorvaukset ja diesel-autot.

On myös luultavaa, että Touko-Petterin akselin aikana sähkölaskut monikertaistuisivat. Sähkölaskun maksamisesta tulisi elämän tarkoitus – syy siihen miksi synnyimme.

Vihreiden ahkeruus näkyisi siinä, että se lisäisi ”tovereiden valtaa” ja ympäristöveroja.

Ympäristöhallinto paisuisi; uudet toverit eivät epäröisi tästäpommittaisi omia jeesnaisiaan ja miehiään joka taholle.

Me saisimme myös paljon - hyvin paljon enemmän Toukon "ystäviä" maahamme.

**

Tällainen järjestely olisi uuden EU:n voimakaksikon ihannehallitus Suomeen. 

Euroopan merkeleellistyminen etenisi.  Ja kiilapoikana hytkyisi ”Touko-Petterin koalitio”. 

Arto Luukkanen

Järvenpää

 

Arto Luukkanen ma 25.09. 13:03

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44