”Nehän on kuin kaksi marjaa?”

Edellinen arkihavainto juolahti mieleen kun katselin tässä juuri kesäisiä kuvia presidentti Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin vierailusta. Tässä ”ahaa-elämyksessä” piilee paljon enemmänkin kuin paljas havainto miesten fyysisestä samankaltaisuudesta. Kyse on enemmänkin tyylistä ja politiikasta.

Niinistö on nimittäin oppinut tärkeän poliittisen salaisuuden itäisen suurvallan johtajalta.  

Meidän Niinistömme muistuttaa kovasti Putinia ennen kaikkea siinä, että hän ei ole suvainnut aloittaa vaalikampanjaansa. Niin Putinkin on tehnyt: hän ei viitsinyt presidenttikampanjoissaan tulla muiden ehdokkaiden kanssa samalle viivalle, vaan on vedonnut kiireihinsä ja virkaansa. Putin ei väittele eikä perustele.

Tavallisille venäläisille Putin näkyy pääuutislähetyksessä tekemässä merkittäviä ja kansakunnalle suuria asioita. Sellaisia, jotka eivät kohtaa taviksia. Niinistö on omaksunut tämän linjan. Hänkin on eristäytynyt ja liikkuu vain ylhäisten kanssa.  

Niinistölle tämä sopii hyvin. Hän viihtyy nyt yllättävän ahkerasti maailman isoisten seurassa eikä välitä siitä mitä täällä pienessä Suomessa kampanjoidaan. Niinistö on kopioinut sen itäiseltä naapurilta: kannattaa olla etäinen, välttää tavaratalojen esittelyjä, näyttelyiden avaamisia Suomessa, arkipäiväistä juttelua, vaalidebatteja tai edes omien ajatusten esittelyä. Se arkipäiväistää.

Näyttää siltä, että Niinistö joko jänistää tai siteen tekee ”putinit” vaaleissa.

Suosio nousee tekemättä mitään?

Näin ensikatsannolla tuntuu siltä, että Niinistön kannattaakin olla kampanjoimatta, sillä se kuluttaa häntä ja saa hänet tuntumaan jokapaikan jooselta.

Tämä näkyi Turun terrori-iskujen jälkeen selvästi. Pääministeri Sipilän julkisuuskuva sai korjaamattoman vaurion hänen kykenemättömyydestään välittää surun ja välittämisen aitoja tunteita. Hänen mediavelhonsa eivät päässeet auttamaan häntä ja tämän takia kansa näki paljaan insinöörin. Hänestä välittyi ”kalsa” kuva. Niinistö taas komensi kansalaisia hiljaiseksi ja sai kummallista kyllä sympatiaa. Niin se pressan kuuluukin tehdä! Lyödä nyrkkiä pöytään ja huutaa, että turpa kiinni tavikset!

Ilmiö on kriisiajoista tuttu. Vaaran aikana ihmiset pelkäävät ja kun vallanpitäjät eivät salli oman politiikkansa arvostelua, niin suuttumus kanavoituu ns. arkipäiväiseen johtajaan ts. Sipilään. Kansalaiset ymmärsivät selvästi sen, että hän oli ratkaisevassa vastuussa tässä asiassa. Hänen politiikkansa oli ollut väärä ja johtanut tähän tilanteeseen. Kansan syyttävä sormi kääntyi Juhaa vastaan.

Niinistö on taas vaikenemisellaan ja pälyilyllään noussut politiikan yläpuolelle. Rakas presidenttimme on kohonnut maagisesti Mäntyniemen Olympokseen, sinne korkeuksiin, jonne kansalaisten kohdistavat vain hätänsä ja pelkonsa. Hyvässä mielessä. Tätä kuvaa vahvistaa se, että telkkarissa kansalaisille ilmestyy vain presidentti, joka kättelee suurvaltojen johtajia ja joka antaa merkillisen käsittämättömiä lausuntoja (a la Koivisto) kaikista asioista.

”On se viisas!” Näin porisevat niin päätoimittajat kuin kadun kansa.

Ärtsy ja wanha kamreeri?

Niinistön kampanja yrittää viimeiseen asti välttää sitä vaikutelmaa, että kansa näkisi läheltä kiukkuisen ja ärtyneen kamreerin tai vaikeasti lähestyttävän, ylimielisen ja kuohahtelevan vanhan ärtsyn herran, joka tykkää siitä, että meistä tulee osavaltio.

Jolla on kuitenkin herttainen ja hyvin nuori vaimo.

Tietysti voidaan kysyä, että onko se edes tarpeen? Tarvitsemmeko sitä, että ehdokkaat ovat samalla viivalla? Onko perustuslaissa kohta, jossa lukee ”vanhat presidentit älkööt kampanjoiko”?

Kansanvalta tarvitsee oikeat vaalit

Me tarvitsemme kampanjointia ja sitä, että kaikki ehdokkaat osallistuvat tasavertaisina debatteihin. Olemme tasavalta, jossa presidentinkin on nöyrryttävä tulemaan ihmisten eteen.

Niinistön on lopettava jänistäminen ja kohdattava äänestäjänsä. Ihmisenä. On puhuttava politiikkaa ja selitettävä ihmisille oman toiminnan perusteet. Syyt siihen miksi me ensi sunnuntain Saksan vaalien jälkeen vajoamme osavaltioksi ja miksi Sauli oli mukana tässä kaikessa.

Hyvä Sauli! Tule kansan keskuuteen ja älä ole kuningas. Älä ole Putin. Et ole kumpaakaan. Luota ihmisiin!

Ja tässä motiivi: Randolph Henry Spencer, Lord Churchill (1849–95) totesi puheessaan kerran seuraavasti:

” Yes, trust the people. You, who are ambitious, and rightly ambitious, of being the guardians of the British Constitution, trust the people, and they will trust you—and they will follow you and join you in the defense of that Constitution against any and every foe.”

Arto Luukkanen

Järvenpää