Blogi: Arto Luukkanen, ma 04.09.2017 23:14

Sipilän hallitus epäonnistunut kansanvaltuuskunta?

Tänään Jyväskylässä suomalaisen poliisi oli nolossa tilanteessa.

Vierailu vastaanottokeskukseen päätyi siihen, että poliisiin fyysistä koskemattomuutta ei kunnioitettu.

Tässä vaiheessa poliisi on vielä vaitonainen mutta tilanne johti siihen, että poliisin piti perääntyä!! Oman turvallisuutensa vuoksi. Oli käytettävä pippurisumutetta. Paikalle piti hakea isompi joukko poliiseja, ennen kuin tilanne saatiin hallintaan.

Tilanne on pelottavan uusi mutta näyttää siltä, että Suomi seuraa Ruotsin huonoa esimerkkiä. Siellä on jo useita alueita, jonne poliisi ei ole tervetullut. Ruotsin poliisi pelkää henkensä edestä!

Läntisen naapurin esimerkki on tyly. Siellä valtio ei kykene toimimaan suvereenisti omalla alueellaan eikä pysty pitämään yllä järjestystä. Se on menettänyt otteensa. 

Turku ja Jyväskylä osoittivat, että me olemme juuri tällaisen tilanteen kynnyksellä.

Vielä olisi mahdollista tehdä jotain. Asiat eivät ole vielä niin huonosti kuin naapureissa.

Se vaatii vain kansalaisten päättäväistä toimintaa – lain puitteissa – päättäjien herättämiseksi.

 

Puuttuva kriisijohtajuus

Se, että poliisi on joutunut tähän ikävään ja kiusalliseen tilanteeseen ei johdu suinkaan poliiseista. He kantavat vastuun ja toimivat neuvokkaasti vaikeassa tilanteessa.  He noudattavat ohjeita. Toimintaympäristö, jossa he ovat, ei kuitenkaan ole normaali. Kohteliaisuus ja hyvät tavat tulkitaan tässä ympäristössä heikkoudeksi. 

On ennenkuulumatonta ja järkyttävää, että viranomaisen toimintaa yritetään estää ja heitä uhataan väkivallalla. Ihmeellisintä tässä on se, että meillä näyttää olevan ihmisiä, jotka komppaavat tätä ja pitävät tätä toimintaa kansalaisvapautenaan – vapautena auttaa ihmisiä.

Kummallisinta tässä kaikessa on se, että ev-lut. kirkko on unohtanut lain ja evankeliumin – nyt on jotain jännempää tehtävää!

Pahinta on kuitenkin se, että hallituksen epävarmuus, lallustelu ja heikkous johtaa kaaokseen - siihen, että yleisen lain ja järjestyksen vastaisia toimia ei tutkita.

 

Kaiken kaikkiaan: meillä on nyt kansallisen turvattomuuden hallitus. Tilanne on kuin Lapuan liikkeen

aikana: yleinen laittomuus ja väkivallanteot yllyttävät väkivaltaan ja jotkut tahot ovat päätelleet sen saman mitä nämä aikoinaan 1930-luvulla: ”me teemme mitä tahdomme”.  

Vielä kerran: suomalaisen yhteiskunnan perusteet horjuvat siksi, että meillä on ehkä historiamme epävarmin hallitus, joka ei kykene takaamaan kansalaisten perusoikeutta: turvallisuutta.

Se kilpailee nyt rinta rinnan vuoden 1918 punakapinan aloittaneen Suomen kansanvaltuuskunnan kanssa tästä ykkössijasta. Risikko saisi siinä kunnian olla nykyajan Eero Haapalainen tai Adolf Taimi. Sipilä taas saisi Kullervo Manner ja Orpo Edward Gylling.

Kun edellinen hallitus oli maamme historian epäonnistunein ja riitaisin (Katainen-Stubb) niin tämä kuihtunut ja oman olemassaolonsa oikeutuksen menettänyt harventunut ja väsynyt joukko saisi kunnian olla kansallisen turvattomuuden hallitus.  

 

Epävarmat ja horjuvat syrjään!

Turun terrori-iskut saivat poliitikot hetkeksi sekaisin. Oli kiusalista saada kansalaisilta palautetta, jonka mukaan he eivät olleet hoitaneet tehtäviään. Onneksi tästä hetkellisestä pahasta mielestä kuitenkin selvittiin. Uhrien hädän ja kansalaisten palautteen takia poliisi sai hitusen rahaa. Ikään kuin voidetta haavaan.

Tilanne on kuitenkin kriisiytynyt yhä enemmän ja nyt tarvittaisiin päättäviä toimia poliisin auktoriteetin pelastamiseksi ja kansalaisten turvallisuuden varmistamiseksi. Emme halua olla Ruotsi.  

On selvää, että meidän johtajamme eivät ole kriisijohtajia. He eivät ole tilanteen tasalla eikä heistä ole nyt johtamaan tätä Suomi laivaa.

Olen kuitenkin varma, että niin Kokoomuksessa ja Keskustassa on poliitikkoja ja johtajia, jotka ovat valmiita astumaan esille kun paine kansalaisilta kasvaa tarpeeksi. Siellä on kokeneita ja viisaita miehiä ja naisia, jotka ovat jo alkaneet kysellä miten tämä kaikki on mahdollista. Kaikki eivät ole verkostoissa niin kiinni, etteivät näkisi todellisuutta sellaisena kuin se on.  

Kuten eräs näistä sanoi minulle: ”eikö laiteta maan asiat kuntoon?”

Ja ainahan on mahdollisuus kysyä neuvoa kansalta. Mitä tehdä kun me emme osaa? Pitäisikö lähteä? Kansa kyllä tietää. Aina.

 

Arto Luukkanen
Järvenpää

ps. On surullisena todettava, että kirkon verotusoikeus ei ole tässä tilanteessa enää perusteltu. Valtiota vastaan toimiminen ei oikeuta kansalaisten kukkarolle.

Arto Luukkanen ma 04.09. 23:14

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44