Tänään Jyväskylässä suomalaisen poliisi oli nolossa tilanteessa.

Vierailu vastaanottokeskukseen päätyi siihen, että poliisiin fyysistä koskemattomuutta ei kunnioitettu.

Tässä vaiheessa poliisi on vielä vaitonainen mutta tilanne johti siihen, että poliisin piti perääntyä!! Oman turvallisuutensa vuoksi. Oli käytettävä pippurisumutetta. Paikalle piti hakea isompi joukko poliiseja, ennen kuin tilanne saatiin hallintaan.

Tilanne on pelottavan uusi mutta näyttää siltä, että Suomi seuraa Ruotsin huonoa esimerkkiä. Siellä on jo useita alueita, jonne poliisi ei ole tervetullut. Ruotsin poliisi pelkää henkensä edestä!

Läntisen naapurin esimerkki on tyly. Siellä valtio ei kykene toimimaan suvereenisti omalla alueellaan eikä pysty pitämään yllä järjestystä. Se on menettänyt otteensa. 

Turku ja Jyväskylä osoittivat, että me olemme juuri tällaisen tilanteen kynnyksellä.

Vielä olisi mahdollista tehdä jotain. Asiat eivät ole vielä niin huonosti kuin naapureissa.

Se vaatii vain kansalaisten päättäväistä toimintaa – lain puitteissa – päättäjien herättämiseksi.

Puuttuva kriisijohtajuus

Se, että poliisi on joutunut tähän ikävään ja kiusalliseen tilanteeseen ei johdu suinkaan poliiseista. He kantavat vastuun ja toimivat neuvokkaasti vaikeassa tilanteessa.  He noudattavat ohjeita. Toimintaympäristö, jossa he ovat, ei kuitenkaan ole normaali. Kohteliaisuus ja hyvät tavat tulkitaan tässä ympäristössä heikkoudeksi. 

On ennenkuulumatonta ja järkyttävää, että viranomaisen toimintaa yritetään estää ja heitä uhataan väkivallalla. Ihmeellisintä tässä on se, että meillä näyttää olevan ihmisiä, jotka komppaavat tätä ja pitävät tätä toimintaa kansalaisvapautenaan – vapautena auttaa ihmisiä.

Kummallisinta tässä kaikessa on se, että ev-lut. kirkko on unohtanut lain ja evankeliumin – nyt on jotain jännempää tehtävää!

Pahinta on kuitenkin se, että hallituksen epävarmuus, lallustelu ja heikkous johtaa kaaokseen - siihen, että yleisen lain ja järjestyksen vastaisia toimia ei tutkita.

Kaiken kaikkiaan: meillä on nyt kansallisen turvattomuuden hallitus. Tilanne on kuin Lapuan liikkeen

aikana: yleinen laittomuus ja väkivallanteot yllyttävät väkivaltaan ja jotkut tahot ovat päätelleet sen saman mitä nämä aikoinaan 1930-luvulla: ”me teemme mitä tahdomme”.  

Vielä kerran: suomalaisen yhteiskunnan perusteet horjuvat siksi, että meillä on ehkä historiamme epävarmin hallitus, joka ei kykene takaamaan kansalaisten perusoikeutta: turvallisuutta.

Se kilpailee nyt rinta rinnan vuoden 1918 punakapinan aloittaneen Suomen kansanvaltuuskunnan kanssa tästä ykkössijasta. Risikko saisi siinä kunnian olla nykyajan Eero Haapalainen tai Adolf Taimi. Sipilä taas saisi Kullervo Manner ja Orpo Edward Gylling.

Kun edellinen hallitus oli maamme historian epäonnistunein ja riitaisin (Katainen-Stubb) niin tämä kuihtunut ja oman olemassaolonsa oikeutuksen menettänyt harventunut ja väsynyt joukko saisi kunnian olla kansallisen turvattomuuden hallitus.  

Epävarmat ja horjuvat syrjään!

Turun terrori-iskut saivat poliitikot hetkeksi sekaisin. Oli kiusalista saada kansalaisilta palautetta, jonka mukaan he eivät olleet hoitaneet tehtäviään. Onneksi tästä hetkellisestä pahasta mielestä kuitenkin selvittiin. Uhrien hädän ja kansalaisten palautteen takia poliisi sai hitusen rahaa. Ikään kuin voidetta haavaan.

Tilanne on kuitenkin kriisiytynyt yhä enemmän ja nyt tarvittaisiin päättäviä toimia poliisin auktoriteetin pelastamiseksi ja kansalaisten turvallisuuden varmistamiseksi. Emme halua olla Ruotsi.  

On selvää, että meidän johtajamme eivät ole kriisijohtajia. He eivät ole tilanteen tasalla eikä heistä ole nyt johtamaan tätä Suomi laivaa.

Olen kuitenkin varma, että niin Kokoomuksessa ja Keskustassa on poliitikkoja ja johtajia, jotka ovat valmiita astumaan esille kun paine kansalaisilta kasvaa tarpeeksi. Siellä on kokeneita ja viisaita miehiä ja naisia, jotka ovat jo alkaneet kysellä miten tämä kaikki on mahdollista. Kaikki eivät ole verkostoissa niin kiinni, etteivät näkisi todellisuutta sellaisena kuin se on.  

Kuten eräs näistä sanoi minulle: ”eikö laiteta maan asiat kuntoon?”

Ja ainahan on mahdollisuus kysyä neuvoa kansalta. Mitä tehdä kun me emme osaa? Pitäisikö lähteä? Kansa kyllä tietää. Aina.

Arto Luukkanen
Järvenpää

ps. On surullisena todettava, että kirkon verotusoikeus ei ole tässä tilanteessa enää perusteltu. Valtiota vastaan toimiminen ei oikeuta kansalaisten kukkarolle.