Blogi: Vieraskynä , pe 25.08.2017 18:39

Netanyahu keskustelee Putinin kanssa Iranista

Pääministeri Benjamin Netanyahu tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin keskiviikkona Sotšissa. Keskusteluiden tärkein aihe Israelille oli Iran ja sen kasvava vaikutusvalta Syyriassa. Koko Syyrian sodan ajan, vuodesta 2011 alkaen, Iran on jatkuvasti lisännyt läsnäoloaan ja vaikutusvaltaansa Syyriassa. Sunnuntaina Syyrian presidentti esitti kiitoksensa hallintonsa tukemisesta sodan aikana sekä iranilaisille että venäläisille, mikä todistaa Iranin syvästä osallisuudesta alueella.
 
Iranilaisten vaikutusvalta luo suoran yhteyden Iranin, Irakin ja Syyrian kautta Libanoniin, ja Israel näkee tässä suuren vaaran. Libanonissa shiia-muslimien johtama Hizbollah-järjestö operoi pitääkseen koko maan sotilaallisen ylivaltansa panttivankina. Iran on toistuvasti ja selkeästi ilmaissut, että Israel, eli heidän sanojensa mukaan ”sionistinen yhteisö”, tulisi raivata pois.
 
Netanyahu sanoo selkeästi Facebook-videossaan, että hänen päähuolenaiheensa Putinin kanssa käytävissä keskusteluissa on Iranin vaikutuksen laajeneminen alueella. Johtajien välillä on hyvä henkilökohtainen kemia, vaikka heillä ei ole samanlaisia intressejä Syyriassa ja vaikka Venäjä pitää Irania jopa liittolaisenaan. Netanyahu tulee todennäköisesti esittämään Israelin ehdottomat vaatimukset. Näihin kuuluvat iranilaisten ja Hizbollah-taistelijoiden poissaolo Syyrian puoleisilta Golanin kukkuloilta ja uusimpien aseiden kuljetus Hizbollahille.
 
Myöhemmin tällä viikolla israelilaisen valtuuskunnan on määrä tavata Washingtonissa presidentti Donald Trumpin kansallinen turvallisuusneuvonantaja H.R. McMaster, Israelin tiedustelujärjestö Mossadin johtajan Yossi Cohenin johdolla. Myös siellä keskustelun aiheena on Syyria. Israelia häiritsee parin kuukauden takainen  Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen tulitaukosopimus Syyriassa, sillä se ei ole Israelin etujen mukainen. 
 
 

Kommentti

Uudenlainen Lähi-itä on piirtynyt Syyrian sodan, Yhdysvaltojen vähentyneen vaikutusvallan ja ”arabikevään” jälkeen. Muodostetaan uusia liittoumia, aseet ja sotilaallinen asiantuntemus ylittävät rajoja ja vaikutuspiirejä vahvistetaan. Tähän saakka Iran on ollut suurin voittaja tässä ylivoimapelissä. Muita pelureita alueellisilla tavoitteilla, mutta huonommalla menestyksellä, ovat olleet Saudi-Arabia, Egypti ja Turkki. Venäjällä on erityiset, mutta rajoittuneemmat intressit, joita se on pystynyt suojaamaan ja kyennyt jopa laajentamaan vaikutusvaltaansa. Yhdysvallat on poistanut itsensä kuvioista lähes täysin, mikä on seurausta Obaman vastahakoisuudesta käyttää Yhdysvaltojen valtaa ja seurausta Trumpin haluttomuudesta kuluttaa Yhdysvaltojen rahoja epävarmaan hyötyyn. Israelilla ei ole alueellisia vaatimuksia, ja sen päätavoitteet ovat sen itsensä turvallisuuden takaaminen ja alueen vakaus.
 
Alueelliseen vakauteen Israel pystyy vaikuttamaan hyvin vähän. Israelin vähäinenkin osallistuminen arabimaiden asioihin yhdistäisi arabit automaattisesti ja ne pyrkisivät heikentämään jokaista, jonka katsottaisiin hyötyvän Israelin ponnisteluista. Israel on ollut passiivinen kaikissa arabikevään jälkeisissä sodissa ja kapinoissa, ja se on toiminut ainoastaan silloin, kun suoranainen uhka on kohdistunut juutalaisvaltioon itseensä. Luultavasti tätä Netanyahu tulee vaatimaan Putinilta: venäläisten hyväksyntää Israelin iskuille Syyriassa, jotka estäisivät Irania rakentamasta todellista uhkaa Israelille. Putin, jolla on tapana pelata pöydän molemmin puolin, todennäköisesti antaa hyväksyntänsä. Venäjän johtaja voi olla Iranin liittolainen, mutta hän ei ole kiinnostunut siitä, että mullahien hallinto tulisi liian vahvaksi alueella.
 

Lähde: Israel-raportti, Livets Ord 

Vieraskynä pe 25.08. 18:39

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12. 22:32

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11. 21:40

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08. 23:48

Covid tarinani 2020-2022

ke 09.03. 00:04

Tapio Puolimatka Jyväskylässä 23.1. 2022: "Ihmisyyden halventaminen terveysuskonnon nimissä"

su 30.01. 15:29

Youtubesta sensuroitu Tapio Puolimatkan video

su 23.01. 12:51

Miksi en toistaiseksi ota koronarokotetta?

to 16.12. 00:39

IHMELÄÄKE IVERMEKTIININ HOITO-OHJEET KORONAAN VIHDOIN SUOMEKSI

to 18.11. 22:46

Ihmelääke ivermektiini, eli kuinka THL:n ohjeet tekivät minusta salaliitto-teoreetikon

su 07.11. 21:44

Uusi Suomi sensuroi jälleen: dosentti Malisen ja kirurgian erikoislääkäri Elomaan kirjoitus katosi

ke 27.10. 17:24

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44