Blogi: Mikko Paunio, pe 21.07.2017 09:41

Konsensus maahanmuuttopolitiikkaan nyt - Totuusmedia pelaa vaarallista peliä suomalaisen yhteiskunnan kustannuksella

Jo koulussa meille opetettiin, että Suomen valtiollisen elämän ja itsenäisyytemme kaksi keskeisintä pilaria ovat laillisuusperiaate ja pyrkimys etsiä konsensusta tärkeissä kansakunnan kohtaloa koskevissa asioissa.

Näitä molempia pilareita moukaroi tällä hetkellä yhä tukevammin yhteiskunnan johtamiseen pyrkivä totuusmedia eli HS ja YLE. Näitä mediainstituutioita ei enää kiinnosta olla neljäs valtiomahti, vaan heille kelpaa vain vallan ykkösrooli, jonka on heille mahdollistanut vanhan puoluejärjestelmän taantuminen eräänlaiseksi työnvälitystoimistoksi.

Totuusmedia nostaa ja laskee mielensä mukaan (tosin asymmetrisessä kilvoittelussa voi totuusmediallekin käydä köpelösti http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230821-totuusmedian-ehdokas-timo-harakka-havisi-valemedialle) tähän työnvälityskoneistoon ilmoittautuneita ehdokkaita punavihreän moraalikoodiston kriteereitä käyttäen ja tekee aktiivista sanan vapauden vastaista työtä, jos moraalikoodistosta ollaan eri mieltä.

Vain samanmielisyys punavihreän moraalikoodiston kanssa on sallittua mm. niin maahanmutosta kuin ilmastonmuutoksesta keskusteltaessa.

Näitä Suomen keskeisiä tiedonvälityksen instituuutioita ohjataan ideologisesti sieltä missä punavihreän journalismin arvopohjaa määritellään. Eräissä yksittäisissä teemoissa kuten ilmastonmuutoksen kohdalla arvopohjan ja journalismin sisällön määrittely voidaan paikantaa jopa yhteen BBC:ssä pidettyyn kokoukseen http://www.telegraph.co.uk/comment/9684775/The-BBCs-dirty-little-secret-lands-it-in-a-new-scandal.html, jossa on mitä kummallisimman kokoonpanon voimin päätetty vuosia sitten, että totuusmediassa ei enää saa julkaista ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen teorian mielekkyyden kanssa ristiriidassa olevia tutkimustuloksia tai käsityksiä heinäkuun ollessa kuinka hyinen tahansa.

Maahanmuuttopolitiikkaan liittyvän keskustelun ohjaus on yhtä tiukkaa kuin em. ilmastonmuutosesimerkin kohdalla, mutta keskustelun rajojen määrittely ja ohjausta ei voida em. teeman tapaan yksilöidä yhtä tarkasti.

Maahanmuuttokeskustelua ohjataan totuusmediassa mm.

1) salaamalla arkaluontoista tietoa yleisöltä mm. vieraiden kulttuurien seksuaalitavoista, -rikoksista ja ääriahdasmielisistä käsityksistä  (ks. tämän blogin usean osan karu yhtenveto Pew Researchin valtavasta tutkimuksesta, jossa luodattiin muslimimaiden asenneilmastoa), 

2) julkaisemalla usein täysin paikkaansapitämättömiä uutisia intergraation onnistumisista http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201198-mista-immoslaisuus-kumpuaa-hs-jai-valheesta-kiinni-taas , https://www.suomenuutiset.fi/yle-hehkutti-villisti-rinkebyn-eliittikoulua-lopputulos-aarimmaisen-surkea-viidennelle-paattotodistus/ ,

3) syyllistämäällä kansalaisia molemmin puolin Atlanttia valkoisen miehen taakasta jopa tragikoomisesti http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220929-ylen-david-livingstone-dokumentti-valheellinen,

4) määrittämällä tosiasioista piittaamatta kaikki vähänkin meitä tummemmat molemmin puolin Atlanttia alistetuiksi ihmisiksi, jotka tarvitsevat positiivista syrjintää niin mediassa kuin laajemmin yhteiskunnassa,

5) antamalla aivan suhteettoman painoarvon julkisessa sanassa piskuiselle äärisuvakkijengille kohupastoreineen ja tekemällä tämän porukan kanssa jatkuvaa aktiivista taktista toimituksellista yhteistyötä,

6) antamalla sijaa vain islamin uskonnon värittämälle keskustelulle kommentoitaessa muslimimaista tulevan väestön integraatiotarpeita ja pitämällä poissa julkisesta sanasta aktiivisesti tänne tulleet sekularismia painottavien maahanmuttajien puheenvuorot http://beta.oikeamedia.com/o1-13395,

7) määritelemällä vihapuhe laveasti jotta voidaan rajoittaa sananvapautta. Esimerkkinä tästä voidaan mainita salafistien luoman sanan "islamofobia" käyttö leimaamaan ilmastonmuutoskeskustelun "denialisti" sanan tapaan niitä ihmisiä, jotka kantavat huolta islamilaisen maailman sisäänpäin kääntymisestä ja ääriuskonnollisuuden noususta muslimimaissa ja erityisesti ex-patriaattiyhteisöissä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa siihen liittyvine turvallisuusuhkineen ja

8) ohjaamalla tietoisesti keskustelua käyttämällä tietoisesti väärää terminologiaa. Viime maanantain YLE:n A-studio oli tästä eräs hyvä esimerkki. Laillisuusperiaatetta halveksien A-studion toimittaja niputti paperittomat ja laittomat maassaolijat, josta kansanedustaja Ben Zyskowicz aiheellisesti kimpaantui toimittajalle.

Ruotsissa on uusien tutkimusten mukaan kansalaisten luottamus totuusmediaan maahanmuuttokysymyksissä romahtanut. Ruotsin toisen päälehden Svenska Dagbladetin hiljattain julkaistu pääkirjoitus antoi tästä ankaran varoituksen ruotsalaiselle julkiselle sanalle ja totesi, että medialla ei ole enää varaa piiruakaan menettää yleisön luottamusta tässä asiassa Ruotsissa. https://www.svd.se/varfor-tappade-folket-fortroende-for-medierna

Totuusmediaa pyörittää Suomessa hyvin pieni joukko ihmisiä. Se on vielä pienempi kuin sen kanssa yhteistyötä tekevä piskuinen äärisuvakkiporukka "liberaaleine" mielipiteineen. Totuusmedian väkeä ei ole palleilleen valittu millään demokraattisella prosessilla, koska ne ovat kaupallisella periaatteella toimivia yksityisiä yrityksiä, jotka rapakon takana ovat menettäneet lähes täysin yleisön luottamuksen ja niiden julkisuusarvo alkaa olla samaa luokkaa kuin tupakkateollisuuden. Demokraattinen kontrollikin julkisesti rahoitetussa toiminnassa on vähän niin ja näin, kun politiikan alennustila on se mikä se on. Mitään rotia ei ole hurskaasta uutisoinnista huolimatta http://beta.oikeamedia.com/o1-17547 ole luvassa. Tämän osoitti viimeistään totuusmedian päätoimittajien YLE:n Riikka Venäläisen ja MTV:n Merja Ylä-Anttilan kesäpuheenvuorot Porissa. Puheenvuorot olivat kyllä jo sen verran vaivaannuttavia, että itseltäni tirahti muutama myötähäpeän tunnekin päätoimittajia kohtaan.

Kerroin hiljan blogissani, kuinka maamme ykkösvaikuttaja sosiaalipoliitiikassa                         sosiaali- ja terveysministeriön ex-kansliapäällikkö ja SATA-komitean puheenjohtaja Markku Lehto (KEPU) ehdotti Kanava-lehdessä 2016 alussa maahanmuuttokomitean asettamista ohjaamaan maahanmuuttoa, kun maahan oli hallitsemattomasti virranut 30 000 pääasiassa nuorta miestä Lähi-Idästä, Afganistanista ja Afrikasta. Totuusmedia ei kommentoinut Markku Lehdon ehdotusta millään tavoin. http://beta.oikeamedia.com/o1-22216

Nyt kun tiedämme, että virallisen maahanmuuttopolitiikan perusajatus työvoiman tarjonnan lisäämisestä on romuttunut maahan virratessa pääasiassa huoltosuhdetta huonontavaa väkeä, joka asutetaan kasvavien kaupunkien vuokrataloihin usein ohi suomalaisten työssä käyvien asunnontarvitsijoiden, tällaisen komitean asettaminen on entistä tärkeämpää.

Suomalaisten ei tule alistua siihen, että pieni piiri kiihkoilijoita ja eliittimediavaikuttajia ohjaa maahanmuuttokeskustelua mielin määrin edellä kuvatun tavoin, koska keskustelu maahanmuuton suunnasta on suoraan turvallisuuspolitiikkaan nivoutuva iso asia, jossa on pyrittävä aidosti etsimään maassa konsensusta tosiasioiden pohjalta. Uhkakuvat ovat Afrikan ja Lähi-Idän väestönkasvun vuoksi sen verran suuret, että tähän astiseen murheelliseen mediapeliin Suomella ei ole enää varaa.

Erityisen vaaralliseksi tilanteen tekee nyt ulkomaalaisten positiivinen syrjintä - olkoonkin että kaikki urbaanit tarinat eivät ole totta - ja median edistämä laillisuusperiaatteen halveksunta sekä jatkuva maahanmuuton kustannusten piilottelu, koska alati kasvava joukko kantasuomalaisia puristaa kättään nyrkkiin housujen taskuissa.

Suomalaisen valtiollisen järjestyksen ja yhteiskunnan peruspilarit laillisuusperiaate ja pyrkimys konsensukseen ovat nyt vaarassa kiitos totuusmedian.

 

 

 

 

 

 

Mikko Paunio pe 21.07. 09:41

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Valtamedia joutuu nyt myöntämään, että USA:lla on muistisairas presidentti

la 10.02. 14:04

Maailman johtavan suurvallan rajasota syvenee - Texasilla on oma armeija, joka nyt rekrytoi sotilaita ympäri USA:ta rajavalvontaan

su 28.01. 09:46

USA:han kohdistettu tarkoituksellinen ihmisinvaasio pidetty suomalaisilta piilossa - FBI:n entiset korkeat vastavakoiluviranomaiset nyt kauhuissaan

la 27.01. 13:59

The ghost gang of Davos envisions eternal world power

ti 23.01. 07:36

Oula Silvennoinen EI ole Helsingin yliopiston penaalin terävin kynä

su 21.01. 15:04

Davosin haamujengi tähtää ikuiseen maailmanvaltaan

la 20.01. 10:31

Maahanmuutosta aiheutuvat Helsingin SOTE-kustannukset ovat tähtitieteelliset

to 11.01. 16:52

YK yrittää tuhota kansallisvaltiot GCM-pakolaissopimuksella - USA räjähdyspisteessä laittoman maahanmuuton vuoksi

to 04.01. 18:32

Somalien sisällissota Ruotsissa - Helsingin Sanomat vaikeni kirja-arvostelussaan sodan etnisestä taustasta

la 30.12. 14:42

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44