Juha, Stalin ja arvot

Suomalaisten juhannus volahti sipakasti ohitse sateisessa ja kylmissä tunnelmissa. Lämpötila ei ollut kuitenkaan tärkein vaan suven juhla antoi mahdollisuuden nähdä ystäviä ja sukulaisia. Oli keskikesän korkea juhla – satoi tai paistoi – se oli onnea.

Kaikki eivät kuitenkaan juhlineet. Pääministerimme ja Suomen edusmies maailmalla, Juha Sipilä ei voinut nauttia Juhannuksesta vaan edusti meitä.

Tärkein näistä matkoista tapahtui viime viikolla Berliiniin. Juha oli kuultavana. Euroopan johtaja Angela Merkel halusi tietää miten Juhan uusi hallitus toimii. Onko se luotettava? Eiväthän euroskeptiset voimat pääse vaikuttamaan? Eihän hallitusohjelman ikäviä kohtia vaan täytetä?

Juha myös epäilemättä selitti sen miten tämän vuoden suurin parlamentaarinen taikatemppu tapahtui.

Hän varmaan kertoi miten hallituksen hajottaminen ilman uuden muodostamista onnistui. Kyse oli tietenkin arvoista.

Kyse oli arvoista

Kuten tiedämme, kyse oli loppujen lopuksi ylevistä arvoista.

Ei siis sellaisista, joita Seura-lehti taannoin toi esille pääministerin omista hämäristä bisneksistä. (Pääministeri ei muuten ole vieläkään antanut minkäänlaista meriselitystä Seuran artikkelista, Yle on hiljaa ja muut mediat eivät uskalla puhua).

Hallituksen vaihtamisessa kyse oli siis moraalin ja etiikan kiemuroista, jotka vaelsivat ihmisarvon taivaissa ja koskettivat YK:n ihmisoikeuksien julistusta. Juhan kantaa tuki myös presidentti, jonka mukaan väärä mies ei ollut osoittanut ”oikeaa katumista” menneisyydestään.

Arvojen takana temmelsi kuitenkin silkko vallanhimon näytelmä. Hallitus vaihdettiin, valta kaapattiin ja jaettiin uudelleen ilkeässä ja monimutkaisessa herrainpelissä, jossa petettiin, syötiin sanoja ja uskoteltiin. Kansaa halveksittiin oikein kunnolla ja uskoa poliittiseen järjestelmään järsittiin tosimielessä.

Kuka uskoo tämän jälkeen, että politiikka on yleviä arvoja ja korkeaa moraalia?

Arvoista mussuttaminen oli tarkoitettu ennen kaikkea harhautukseksi. Kyse on loppujen lopuksi vallasta ja oikeista ihmisistä ja puolueista. Juhan roolina on toimia nöyränä kenraalikuvernöörinä EU:n perusvoimien edessä. Nyt Saksa ja Ranska vievät ja muut vikisevät.  

Kuten kirjoitin tässä eräässä edellisessä blogissa: Saksa ja Ranska ovat nyt astumassa syvemmän integraation tielle ja siinä Suomen hallituksen on osoitettava kuuliaisuutta (http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238343-insodi-infoa-tiivi-taavi-hallitusta-pukkaa)  Iso-Britannian virhettä ei saa toistaa. Siksi Juha matkusti – omien tärkeiden arvojensa mukaan – raportoimaan Suomen tilanteesta ja siitä miten väärä henkilö poistettiin hallituksesta.

Itsekritiikki uustalinismin instrumenttina

Miten arvoista puhuminen toimii?

Aikoinaan 1970-luvulla kokoomusta mustattiin ja demonisoitiin yhdessä SMP:n kanssa. Oli niitä oikeistolaisia arvoja ja fasismin peikkoa. Oli yleisiä syitä mutta tärkeintä oli se, että kokoomus ei saanut katumalla tai edes itkemällä pois itsestään väärää stigmaa. Se vain pysyi. Kokoomuksen kanssa ei leikitty eikä SMP ollut pitkään aikaan hovikelpoinen.

Oikeilla ihmisillä ja oikeilla puolueilla asiat ovat arvojen kohdalla toisin. Heidän ei tarvitse harjoittaa stalinistista itsekritiikkiä.

Otan muutaman esimerkin: vihreiden puheenjohtajan menneisyydessä voi olla intoilua väkivaltaisen kommunismin puolesta. Se oli kuitenkin nuoruutta! Ruotsalaisen puolueen presidenttiehdokas uhkaili julkisesti nuoruudessaan konepistoolilla ja vallankumouksella. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hänen pitäisi joka paikassa katua omia tekemisiään.

Ei heidän tarvitse.  

Näissä tapauksissa arvot olivat väärät mutta ihmiset olivat oikeita. He olivat hyväksyttyjä. Heidän ei tarvitse enää suorittaa monimutkaista itsekritiikkiä ja itseruoskintaa.

Tässä tilanteessa väärällä ja euroskeptisellä tavalla ajattelevat ihmiset ovat sen sijaan vääriä aina. Tekivätpä mitä tahansa. Vaikkapa vain hyväksyisivät yksiselitteisesti hallitusohjelman.

Tie oikeaksi ihmiseksi käy siten, että on vain oikea ihminen (vanhat puolueet) tai sitten pitää harjoittaa stalinistista itsekritiikkiä.

Kuten Stalin kesäkuun 26 päivänä vuonna 1928 totesi: itsekritiikki on erityinen bolshevistinen metodi, jonka avulla koulutetaan puolueen ja työväenliikkeen voimia yleisesti vallankumouksellisen kehityksen hengessä”.

Stalinismin metodit toimivat vieläkin. Tosin toisenlaisen poliittisen hegemonia puolesta.

Arvot voivat vaihdella

Kuten tässä alussa mainittiin, Suomen pääministeri osoitti vieraillullaan uskollisuuttaan EU:n kovalle ytimelle.

Juha sai matkalla myös uuden ajatuksen. Hän kertoi tullessaan EU:n huippukokouksesta sen, minkälaisia uusia arvoja hänellä on. Hänen mukaansa tapa, jolla keskustelemme maahanmuuttajista ja tragedian kokeneista ihmisistä ei edistä itse ongelmaan ratkaisua. Esimerkiksi ”taakanjaon” sijaan meidän pitäisi puhua ”vastuun jakamisesta” jäsenmaiden kesken. Olen nostanut tätä ajatusta esille myös kollegoiden kanssa keskustellessani (lainaus).

Kyse on siitä miten uusi ja tuleva migraatiokriisi markkinoidaan suomalaisille. Rikollisen ihmisalakuljetuksen järjestäminen, hyötyvät rikolliset vastaanottajatahot, epätoivosta hyötyjät, armottomat hyväksikäyttäjät ja naivit ymmärtäjät ovat nyt ymmällään kun EU:n kansalaisten enemmistö ei enää hyväksy mielivaltaista, holtitonta ja hallitsematonta marssia valtioihin.

Siksi on muutettava sanoja – taakasta on tultava vastuuta.

Uusi sana -  uusi arvo.