Blogi: Mikko Paunio, ma 01.05.2017 11:27

SDP:n Kaisa Emilia Penny ja sananvapaus

Jouduin käytännössä lähtemään maanpakoon kirjoitettuani ensimmäisen Vihreä Valhe (Weilin et Göös 1991) nimisen kirjani. Tuolloin vielä kuitenkin vallitsi suomalaisessa lehdistössä pluralismi ja niin kirjastani tehtiin noin 100 kirja-arvostelua, joista suuri osa tosin oli vihamielisiä ja jouduttivat matkaani kohti Yhdysvaltoja Johns Hopkins-yliopistoon vielä kerran koulunpenkille.

Palatessani Suomeen 1993 jatkoin vielä synkkien yksinpuhelujen kirjoittamista Kanava-lehteen 1990-luvulla. Päätoimittajana oli tuolloin Seikko Eskola, joka merkittävänä sananvapauden puolustajana sai vuonna 1999 valtion journalistipalkinnon. Kirjoittelin myös 1990-luvulla kriittisiä ympäristöpolitiikkaan liittyneitä juttuja ja niitä myös päätoimittaja Janne Virkkunen aika ajoin Helsingin Sanomissa julkaisi pääkirjoitussivulla.

Ensimmäinen varoitus tulevasta tuli erään HS:n alion julkaisemisen jälkeen muistaakseni vuonna 1996, kun sain ensimmäisen tappouhkauksen ekoanarkisteilta. Kiikutin sen silloin Vantaan poliisiasemalle. Päivystävä konstaapeli nauroi minulle nähdessään lapun, mutta kun kerroin uhkauksesta SUPO:lle heltyi heti audienssi SUPO:n silloisen pääjohtajan Seppo Nevalan (sd) työhuoneeseen. Sananvapaus ei kuulu kaikille oli ekoanarkistien viesti.

Tiesimme tuolloin Luontokerhossa enemmän ekoanarkisteista kuin FBI tai SUPO ja erään USA:n kongressiin ystävien luo tekemämme matkan jälkeen minulle eräiden yhteensattumien summana tarjoutui tavata yksityisesti FBI:n pääjohtaja Louis Freeh hänen Suomen vierailullaan. Hän toimi FBI:n pääjohtajana Bill Clintonin kaudella. Tapaamisemme jälkeen FBI lopulta sisällytti ekoterrorin terrorismin määritelmään, josta usalaiset ystävämme olivat hyvin mielissään. Vaikka kuuluisa ekoterroristi Unabomber eli Theodore Kaczynski oli tuolloin jo herättänyt tappavilla pommeillaan kauhua mm. usalaisten metsäteollisuuden työntekijöiden piirissä, ei ekoterroria vielä 1990-luvulla laskettu terrorismiksi. Tarina on tosi, vaikka minulla ei tietenkään ole kättä pidempää todisteeksi, vaikuttiko tietojemme vaihto FBI:n käytäntöihin ja terrorismin määritelmän. Joka tapauksessa ekoterrori kuuluu tänä päivänä muun terrorin lailla FBI:n toimivallan piiriin.

FBI määrittelee ekoterrorismin seuraavasti:

“The use or threatened use of violence of a criminal nature against people or property by an environmentally oriented, subnational group for environmental-political reasons, or aimed at an audience beyond the target, often of a symbolic nature.”

Määritelmä on taas ajankohtainen, koska Donald Trumpin hallintoa vastaan suunnattuna tiedemarssipäivänä tuntemattomat henkilöt ampuivat useita laukauksia John Christyn toimistoa kohti järeäkaliiperisella aseella. http://www.drroyspencer.com/2017/04/update-on-possible-ecoterror-attack-at-uah/

Roy Spencer ja John Christy tuottavat viralliset USA:n globaaalit sääsatelliittiaikasarjat ilmakehän lämpötilasta. Sananvapaus ei kuulu äärivasemmiston mukaan Roy Spencerille ja John Christylle, koska sääsatelliittitiedot lämpötilan kehityksestä ovat vihreän kauhukertomuksen kanssa ristiriidassa. Totuusmedia on ollut hiljaa tästä terroriteosta.

Aloitettuani virkamiesurani olin kirjoittamatta sanaakaan lähes kymmeneen vuoteen. Kun palasin Maailmanpankista pari vuoden keikalta Suomeen 2008 alussa ajattelin, että intialaisen naisekonomisti Anjali Acharyan kanssa tekemämme Maailmanpankin raportti hygienian huikeasta merkityksestä kehityksen mahdollistajana http://documents.worldbank.org/curated/en/512861468313533832/Environmental-health-and-child-survival-epidemiology-economics-experiences ja vesi- ja energiahuollon merkityksestä parantuneen hygienian mahdollistajana olisi kiinnostanut Helsingin Sanomia. Vastaus oli jyrkkä ei, vaikka esimerkiksi the Economist ja the Lancet  lehdet pääkirjoituksissa ja muussa raportoinnissan viitasivat raporttiimme.

Maanpuolustuskurssikaverini Turun Sanomien päätoimittaja Kari Vainio suostui lopulta julkaisemaan yliön raporttimme keskeisestä sisällöstä, joka ainakin periaatteessa oli epäpoliittinen. Se oli ja on edelleen kova pala vihreille, koska kehitysmaat tarvitsevat valtavat määrät sähköenergiaa vesihuoltonsa tueksi, eikä sitä aurinko- ja tuulivoimalla tuoteta. Kehitysmaiden köyhien tarpeet eivät kuulu sananvapauden piiriin.

Sitten, kun uusi 15 vuotta valmistelemani huolellisesti tieteellisiin lähteisiin nojaava kirja Vihreä Valhe - Valheen sysimustat juuret, sen salakavalat lonkerot ja murheelliset seuraukset (Auditorium 2015) julkaistiin, sain maistaa tätä uutta äärivasemmiston keskustelukulttuuria todenteolla. Olin lähes ällikällä lyöty erityisesti nuorten sosialistien asenteiden jyrkkyydestä. Totuusmedia myös vaikeni uudesta kirjastani täydellisesti ja Tekniikka- ja Talouslehdessä minulle kerrotun mukaan toimituksen kokouksessa päätoimittaja jopa tähdensi nuorten toimittajien innokkaasti kannattaessa, että kirjaani ei saa edes haukkua. Se piti vaientaa totaalisesti.

Tämä uusi keskustelukulttuuri on nyt myrkyttänyt myös SDP:n keskusteluilmapiirin ja lopettanut kaiken keskustelun puolueen sisällä sillä seurauksella, että demarit ovat koko Euroopassa ja USA:ssa menettäneet aiemman hegemonisen asemansa ja ovat nyt jyrkässä luisussa kohti kenties loppullista marginalisoitumista erityisesti maahanmuuttokeskustelun myötä.  

Liityin facebookiin vasta vuonna 2015 kirjani julkaisemisen jälkeen. Olen osallistunut mm. muutamaan demareiden keskusteluryhmään, olenhan kolmannen polven demari ja puolueen jäsen vuodesta 1977. Päivännuoriin (lasten sd-raittiusjärjestö) liityin 1970 Naantalin työväenyhdistyksessä. Demariryhmissä olen kritisoinut vihreitä tutkittuun tietoon nojaten ja nostanut varovasti myös muslimimaista tulevan maahanmuuton ongelmat esiin keskusteluissa.

Lähes aina on seurauksena ollut ulossulkeminen keskusteluista ja suiden sulkeminen. Eräs aktiivisimmista bännääjistä on ollut tamperelainen nuoren polven sd-poliitikko ja sirkuskoulun rehtori Kaisa Emilia Penny (os. Vatanen). Hänen äärimmäiset käsityksensä tarpeesta rajoittaa toista mieltä olevien sananvapautta eivät valitettavasti ole mitenkään poikkeavat nykyvasemmiston piirissä, kun katsoo kokonaiskuvaa molemmin puolin Atlanttia. Kaisa Emilia istuu SDP:n puoluehallituksessa.

Molemmin puolin Atlanttia kaikkien pitää pennyjen maailmassa olla ehdottoman yhtä mieltä maahanmuuton autuaaksitekevyydestä, ilmastonmuutoksen kamaluudesta, homojen ja  transsukupuolisten oikeuksien ja kohtelun päivittäisestä päivittelystä ja Israelin kamaluudesta. Tämän sai muutama päivä sitten tuta myös jopa totuusmedian the New York Timesin kolumnisti Bret Stephens, kun hän kirjoitti asiallisen kirjoituksen ilmastonmuutoksesta ja sen poliittisen merkityksen liioittelusta.  https://www.nytimes.com/2017/04/28/opinion/climate-of-complete-certainty.html?_r=0

Bret Stephens sai kolumnin julkaisemisen jälkeen aivan valtavan määrän ala-arvoista sähköpostia ja henkilöön menevää kammottavaa twiittausta jopa ainakin periaatteessa akateemisilta "tolkun" ihmisiltä. Helsingin Sanomien linja ei tässä suhteessa ole lipsunut, eikä Stephensin ajatusten tapaisia ajatusfibluja ole HS:ssä julkaistu. Linja pitää. Olet joko samaa mieltä tai itket ja olet samaa mieltä on "liberaalien" viesti ja tarvittaessa "suvaitsevainen" mielipide hakataan kalloosi vaikka vastaralla.

"Liberaalien" mielestä maailman tuhoutumisesta EI saa olla eri mieltä.

Tarpeesta turvata turvallinen työpaikka suomalaisille on "liberaaleille" ja pennyille ja totuusmedialle tullut sivuseikka ja maahanmuuton valtavat kustannuksetkin ja multikulttuurisuuden aiheuttamat ongelmat ovat onneksi vain pahaa unta.

Mikko Paunio ma 01.05. 11:27

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Valtamedia joutuu nyt myöntämään, että USA:lla on muistisairas presidentti

la 10.02. 14:04

Maailman johtavan suurvallan rajasota syvenee - Texasilla on oma armeija, joka nyt rekrytoi sotilaita ympäri USA:ta rajavalvontaan

su 28.01. 09:46

USA:han kohdistettu tarkoituksellinen ihmisinvaasio pidetty suomalaisilta piilossa - FBI:n entiset korkeat vastavakoiluviranomaiset nyt kauhuissaan

la 27.01. 13:59

The ghost gang of Davos envisions eternal world power

ti 23.01. 07:36

Oula Silvennoinen EI ole Helsingin yliopiston penaalin terävin kynä

su 21.01. 15:04

Davosin haamujengi tähtää ikuiseen maailmanvaltaan

la 20.01. 10:31

Maahanmuutosta aiheutuvat Helsingin SOTE-kustannukset ovat tähtitieteelliset

to 11.01. 16:52

YK yrittää tuhota kansallisvaltiot GCM-pakolaissopimuksella - USA räjähdyspisteessä laittoman maahanmuuton vuoksi

to 04.01. 18:32

Somalien sisällissota Ruotsissa - Helsingin Sanomat vaikeni kirja-arvostelussaan sodan etnisestä taustasta

la 30.12. 14:42

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44