Blogi: Mikko Paunio, pe 14.04.2017 12:42

Muslimien maailmankuva ja asenteet osa I

Pew International (tekninen tuki Princetonin yliopiston sosiaalitieteilijöiltä) teki valtavan maailmankuva- ja asenneselvityksen maailman 1,6 miljardin muslimin keskuudessa vuosina 2012 ja 2013. Tutkimusta varten haastateltiin 80 eri kielellä 38 000 muslimia eri puolilla maailmaa lukuunottamatta eräitä isoja maita kuten Syyriaa, Intiaa, Kiinaa ja Irania.

Suomalainen julkinen sana olisi - niin halutessaan - voinut avata tämän selvityksen monelta osin hyvin hätkähdyttävää sisältöä suomalaisille jo vuosien ajan. Ei liene sattumaa, että tätä perustietämystä muslimimaista tulevien ihmisten asenteista ja uskomuksista ei ole haluttu suomalaisille raportoida.  Se on ollut ns. "pahaa" tietoa, jolta meitä suomalaisia on suojeltava.

Yhtenäistä muslimeille on usko muhamediin ja jumalaan sekä lähes poikkeuksetta (entiset Neuvostoliiton tasavallat poikkeus) uskonnolla on hyvin suuri merkitys elämälle - toisin kuin on asiain laita meillä täällä maallistuneessa pohjolassa. Usko enkeleihin ja kohtaloon on lähes universaalia erityisesti Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa. Samoin usko kadotukseen tai autuuteen elämän aikaisten tekojen palkkana on universaalia. Koraania pidetään myös kirjaimellisesti totuutena laajalti. Erilaisin yhteisöllisin rituaalein (mm. juhlat) ylläpidetään islamin uskoa. 

Suomalaisille jo aika lailla tutuksi tullut islamin uskoisten sunni- ja shiajaottelu pohjautuu viime kädessä siihen, ketä Muhammedin lähisukulaista on alunperin lähdetty seuramaan uskonnollisena auktoriteettina.

Kolmas vähiten tunnettu islamilaisuuden muoto, suuffilainen mystisimi, on yleisintä Afrikassa (yleisin suuntaus erityisesti Länsi-Afrikassa on Tijaniyya), mutta tätä - ehkäpä lempeintä lahkolaisuutta - esiintyy kaikkialla muslimimaailmassa. Suuffi voi olla myös joko sunni tai shia tai vain muslimi.

Tärkeää on huomata, että ilmeisesti jopa suurin osa maailman muslimeista ei kuitenkaan identifioidu sen enempää sunneihin kuin shioihinkaan ja pitävät itseään vain muslimeina. Sunnien ja shiojen välinen vihanpito on kuitenkin tosiasia erityisesti niissä maissa (esim. Irak, Syyria, Libanon, Bahrain), joissa yhteiskunnallista ilmapiiriä leimaa Saudi-Arabian (sunni) ja Iranin (pääosin shia) välinen poliittinen kamppailu alueellisesta hegemoniasta.

Tällä vastakkainasettelulla on myös hyvin pimeä ydinaseisiin liittyvä puolensa. Saudi-Arabia maksoi aikoinaan Pakistanin ydinpommiohjelman ja asiantuntijapiireissä pidetään lähes selviönä, että Pakistanissa on Saudi-Arabialle ilmeisesti hyllyllä odottamassa ydinpommi, jos Iran sellaisen valmistaisi itselleen. Tämä tietenkin kiistetään virallisesti.

Saamme suomalaisina nyt tuntumaa tästä vastakkainasettelun ja vihanpidon vastuuttomasta edistämisestä Helsinkiin kaavaillun suurmoskeijan muodossa.

Suurmoskeijan edistäminen on vaarallista myös sen vuoksi, että erityisesti Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idän sunnienemmistöisissä valtioissa lähes puolet sunniväestöstä ei pidä shioja muslimeina, vaan jopa pettureina. Petturuus ja siten myös islamin uskosta luopuminen on hyvin vakava - ehkä jopa vakavin - rikos. Aivan valtaosa muslimeista on sitä mieltä, että islamin uskosta luopuvan henkilö tulee tappaa. Tätä kommentoin tarkemmin jatko-osissa.

Muslimeiksi synnytään ja käännynnäisyys on harvinaista erityisesti Lähi-Idässä tai Aasiassa. Se on yleisempää Afrikassa ja Keski-Aasiassa. Myöskään kääntyminen sunnista shiaksi tai päinvastoin on hyvin harvinaista. Käännynnäisyys pois islamista on siis hyvin harvinaista ja käytännössä kielletty kaikkialla islaminuskoisessa maailmassa ja se on myös tabu.

Aion kirjoittaa lisää tästä vaietusta valtavasta ja perusteellisesta tutkimuksesta, jonka tulokset pitäisi saada laajalti tietoon suomalaisille.

PEW Internationalin tuottaman tutkimustiedon pohjalta on syytä olettaa, että tänne muslimimaista tulevien asenteet ovat niin syvästi poikkeavia verrattuna kantasuomalaisten maailmankuvaan ja arvoihin, että integraatio suomalaiseen yhteiskuntaan jää nykyisillä eväillä vain utuiseksi haaveeksi.

Islamin modernisaatio on välttämätön edellytys rauhanomaiselle kehitykselle suomalaisessa yhteiskunnassa ja laajemmin Euroopassa ja juuri nyt salafismi ja jyrkät wahhabbilaiset islamin tulkinnat, joita suurmoskeijahankkeella edistetään vain heikentävät positiivista yhteiskunnallista kehitystä ja lisäävät segregaatiota, vaikka toisin väitetään.

Pysy kanavalla.

Mikko Paunio pe 14.04. 12:42

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Valtamedia joutuu nyt myöntämään, että USA:lla on muistisairas presidentti

la 10.02. 14:04

Maailman johtavan suurvallan rajasota syvenee - Texasilla on oma armeija, joka nyt rekrytoi sotilaita ympäri USA:ta rajavalvontaan

su 28.01. 09:46

USA:han kohdistettu tarkoituksellinen ihmisinvaasio pidetty suomalaisilta piilossa - FBI:n entiset korkeat vastavakoiluviranomaiset nyt kauhuissaan

la 27.01. 13:59

The ghost gang of Davos envisions eternal world power

ti 23.01. 07:36

Oula Silvennoinen EI ole Helsingin yliopiston penaalin terävin kynä

su 21.01. 15:04

Davosin haamujengi tähtää ikuiseen maailmanvaltaan

la 20.01. 10:31

Maahanmuutosta aiheutuvat Helsingin SOTE-kustannukset ovat tähtitieteelliset

to 11.01. 16:52

YK yrittää tuhota kansallisvaltiot GCM-pakolaissopimuksella - USA räjähdyspisteessä laittoman maahanmuuton vuoksi

to 04.01. 18:32

Somalien sisällissota Ruotsissa - Helsingin Sanomat vaikeni kirja-arvostelussaan sodan etnisestä taustasta

la 30.12. 14:42

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44